Cincinnatin Masters-turnauksessa on käynnissä melkoinen tuhkimotarina.
Ranskan Terence Atmane on edennyt ällistyttävällä tavalla turnauksessa kahdeksan parhaan joukkoon kaatamalla muun muassa neljänneksi sijoitetun Yhdysvaltain Taylor Fritzin ja Brasilian superlahjakkaan Joao Fonsecan.
Ranskalainen selvitti turnaukseen tiensä karsintojen kautta, joten Atmanella on alla jo hurjat kuusi voittoa. Puolivälierävaiheessa ATP-rankingissa sijalla 136 oleva 23-vuotias Atmane kohtaa Tanskan Holger Runen.
ATP-listalla parhaimmillaan sijalla kolme ollut Kroatian syöttötykki Ivan Ljubicic antoi kehua Atmanen pelaamisesta jo voitetun Fonseca-ottelun jälkeen.
– Atmanella on käytössään yläkierre, joka on lähes samanlainen kuin Rafael Nadalilla.
46-vuotias kroatialainen tunnettiin todella vahvasta syötöstä ja äärimmäisen hyökkäävästä sekä aggressiivisesta pelityylistä. Parhaimmillaan kroatialainen syötti yli 230 kilometriä tunnissa.
Urallaan yli kymmenen miljoonaa dollaria palkintorahaa tienannut Ljubicic eteni Ranskan avoimissa parhaimmillaan välierään vuonna 2006, jolloin kroatialainen myös saavutti parhaan ranking-sijoituksensa.
Samana vuonna Ljubicic kävi myös Australian avointen puolivälierässä ja Wimbledonissa kolmannella kierroksella.































