Tenniksen ATP:n maailmanlistan entinen kolmonen Milos Raonic päättää ammattilaisuransa. Kanadalainen ilmoitti päätöksestään sosiaalisessa mediassa.
– Nyt on tullut sen aika. Eläköidyn tenniksestä. Tämä on se hetki, joka tulee vastaan jonakin päivänä. Olen nyt tähän niin valmis kuin voin ikinä olla. Tennis on ollut rakkauteni ja pakkomielteeni koko elämäni ajan, Raonic kirjoitti X-tilillään.
Raonic, 35, saavutti ensimmäisenä kanadalaisena miespelaajana kaksinpelin finaalipaikan grand-slam turnauksessa Wimbledonissa vuonna 2016. Tuolloin välierässä sveitsiläislegenda Roger Federerin yllättänyt Raonic hävisi loppuottelun Ison Britannian Andy Murraylle.
Raonic voitti urallaan yhteensä kahdeksan ATP-turnausta. Hän pelasi viimeisen ottelunsa Pariisin olympialaisissa vuonna 2024.
Jugoslaviassa syntynyt Raonic muutti perheineen Kanadaan kolmevuotiaana. Hän aloitti tennisuransa olleensa kahdeksanvuotias.
– Olen ollut onnekkain ihminen voidessani elää tätä elämää ja toteuttaa unelmiani. Olen pystynyt tekemään sitä päivittäin ja keskittymään kehittämään itseäni. Olen nähnyt mihin se laji on minut vienyt, joka esiteltiin minulle hieman onnekkaasti kahdeksanvuotiaana. Siitä jollain tapaa minun suurin pakkomielteeni, koko lapsuuteni, ammattini ja elämäni, Raonic kertoi.
































