
WTA-kiertueella tällä viikolla pelattavassa Alankomaiden S-Hertogenboschin turnauksessa on ensimmäinen finalisti selvillä.
Turnauksen loppuotteluun tiensä selvitti kokenut 29-vuoitas belgialaispelaaja Elise Mertens. Mertens kaatoi turnauksen välierässä Venäjän Ekaterina Alexandrovan kolmessa erässä 2-6, 7-6, 6-4 -lukemin.
Voitosta uskomattoman tekee se, että Mertens selvitti ottelun toisessa erässä yhteensä 11 ottelupalloa.
Belgialainen piti syöttönsä 4-5 -tilanteessa viiden murto- ja ottelupallon jälkeen oltuaan omaa syöttöään jo 15-40 -lukemin perässä. Alexandrova sai viisi murto- ja ottelupalloa myös 5-6 -tilanteessa.
Ratkaisu haettiin lopulta katkaisupelistä, jossa Alexandrova pääsi syöttämään ottelua 6-5 -tilanteessa nimiinsä, mutta menetti kaksi syöttöään putkeen ja lopulta katkaisupeli meni belgialaiselle pistein 9-7.
Kolmannessa erässä Alexandrova pääsi murrolla 4-3 -johtoon, mutta menetti kahdesti putkeen syöttönsä häviten erän 6-4 -lukemin ja samalla koko ottelun.
Loppuottelussa Mertens kohtaa joko Romanian Gabriela Rusen tai Italian Elisabetta Cocciaretton. Turnauksen voittaja tienaa reilut 31 tuhatta euroa, kun finaalin hävinneelle osapuolelle on luvassa vajaat 19 tuhatta euroa.