Kansas City Chiefsin supertähti Travis Kelce pohtii parhaillaan sitä, palaako hän enää ensi kaudella kehiin.

Kelcen 13. kausi NFL:ssä ei mennyt ihan putkeen, kun Chiefs jäi pitkästä aikaa pudotuspelien ulkopuolelle kerättyään runkosarjassa vain kuusi voittoa.

Kelcen kaudet ovat venyneet pitkiksi viime vuosina siitä lähtien, kun Patrick Mahomesista tuli Chiefsin pelinrakentaja. Kelce on voittanut Chiefsissä jo kolme Super Bowlia.

Hopeareunuksena Kelcen kannalta on nyt se, että hän saa viettää nyt pidemmän offseasonin ja pohtia rauhassa uransa jatkoa.

Ja on musiikkitähti Taylor Swiftin kanssa seurusteleva megatähti keksinyt jo uutta tekemistäkin.

Helmikuussa Kelcella on halutessaan mahdollisuus osallistua sekä Pro Bowl Games -tapahtumaan että Super Bowliin. Hänen perustamansa organisaatio Tight End University ilmoitti torstaina suunnitelmistaan tämän vuoden Big Game -viikonlopulle San Franciscon lahden alueella.

Kelce perusti Tight End Universityn yhdessä NFL-tähtien George Kittlen ja Greg Olsenin kanssa vuonna 2021 tavoitteenaan koota yhteen laitahyökkääjien yhteisö. Vuosittainen, kolmipäiväinen jalkapallotapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja viime kesänä se laajeni jopa spontaaniksi Taylor Swiftin konsertiksi Nashvillessä. Juhlat jatkuvat myös ensi kuussa Super Bowl LX:n yhteydessä.

– Käynnistämme Big Game -viikonlopun torstaina 5. helmikuuta tapahtumalla Tight Ends & Friends, jonka esittelevät Cash App ja VISA, Kelcen organisaatio kertoi Instagram-julkaisussa.

– Kyseessä on energinen ilta, joka juhlistaa Tight End Universityn yhteisöä ja kulttuuria – tätä et halua jättää väliin.

LUE MYÖS: Suomen NHL-tähti superottelustaan: “Oltiin vähän, että oho” (Atleetti.fi)