
Jari Puikkonen on Suomen menestyneimpiä mäkihyppääjiä. Hänen kohtalonaan oli vain olla huipulla samaan aikaan itsensä Matti Nykäsen kanssa.
Puikkonen jäi huippuvuosinaan Nykäsen varjoon, vaikka hänen saavutuksensa olivat merkittäviä. Nykänen oli omanlaisensa persoona, joka jo urheilu-uransa aikana vei valtaosan julkisuudesta myös toilailuillaan.
Yhdessä tilastossa Puikkonen nousee menestyksessä Nykäsen ja muiden suomalaishyppääjien edelle. Puikkonen on ainoa kolmissa eri olympiakisoissa mitalin voittanut suomalainen mäkihyppääjä.
Puikkonen voitti suurmäessä olympiapronssia Lake Placidissa 1980. Sarajevon 1984 olympiakisoissa hän oli normaalimäessä hopealla. Calgaryssa 1988 Puikkonen oli voittamassa olympiakultaa joukkuemäessä Nykäsen, Ari-Pekka Nikkolan ja Tuomo Ylipullin kanssa.
Jos joukkuemäki olisi otettu olympialaisten ohjelmaan jo 1980, olisi Puikkonen todennäköisesti kolminkertainen olympiavoittaja ja viisinkertainen olympiamitalisti. Joukkuemäki pääsi olympialaisiin kuitenkin vasta Calgaryn kisoissa.
Puikkonen voitti urallaan myös neljä MM-kultaa. Hän oli ykkönen Lahden 1989 MM-kisojen suurmäessä jättäen Jens Weissflogin hopealle ja itsensä Nykäsen pronssille. MM-kultaa Puikkonen voitti myös joukkuemäessä 1984, 1985 ja 1989.
Nykäsellä olympiavoittoja on neljä ja MM-kultamitaleita viisi. Mutta MM-kisoissa Nykänen voitti Puikkosen tavoin henkilökohtaisen MM-kullan vain kerran.
Maailmancupin saavutuksissa Nykänen hakkaa Puikkosen selvästi. Nykänen voitti urallaan 46 maailmancupin kisaa. Puikkonen vain kuusi, joista viisi alkuvuodesta 1981.
Nykänen voitti maailmancupin kokonaiskisan neljästi, mutta Puikkonen ei kertaakaan. Keski-Euroopan mäkiviikon Nykänen voitti kahdesti, mutta Puikkonen ei kertaakaan.
Lue myös:Ruotsin mediassa otettiin kaikki irti Nuorten Leijonien sensaatiomaisesta tappiosta