Pariisin olympiakisoissa nähdään lauantaina tositoimissa kaikkiaan 13 suomalaista. Suurin huomio keskittyy nyrkkeilyyn, jossa Pihla Kaivo-oja ottelee olympiamitalista. K

aivo-oja kohtaa 50-kiloisten sarjan puolivälierässä Tokion 2021 olympialaisten hopeamitalistin ja hallitsevan maailmanmestarin Turkin Buse Naz Cakiroglun. Voitto olisi Kaivo-ojalta merkittävä yllätys, mutta ei välttämättä mahdoton haaste. Ottelu alkaa kello 22 Suomen aikaa.

Muista kisoissa aiemmin onnistuneista suomalaisista lauantaina kisaa kouluratsastusjoukkue, jossa ovat Emma Kanerva, Henri Ruoste ja Joanna Robinson. Mitali lienee epärealistinen tavoite, mutta jo pääsy finaaliin on ylittänyt suomalaisislta odotukset.

Sami Välimäki starttaa golfin kolmanteen kilpailupäivään neljä alle parin tuloksesta, kun taas Tapio Pulkkasen tulos kahden kierroksen jälkeen on yksi alle parin.

Eetu Kallioinen on skeetin peruskilpailun avauspäivän jälkeen sijalla 25. Lauantaina vuorossa ovat peruskisan viimeiset 50 kiekkoa ja finaali, johon pääsee peruskilpailun kuusi parasta.

Seiväsmies Urho Kujanpään kilpailut käynnistyvät lauantaina. Seiväshypyn karsinta kilpaillaan aamulla.

– Aamukarsinnassa voi olla yllätyksiä, kun se on tämäntyyppinen kisa. Olen kuitenkin joutunut ja päässyt arvokisoissa aloittamaan korkealta, eli sen suhteen ei pitäisi tulla yllätyksiä, Kujanpää pohti.

Karsintaraja on kova 580. Kujanpää uskoo 570-alkuisen luvun riittävän finaaliin.

Eveliina Määttänen juoksee 800 metrin keräilyerissä. Määttänen jäi perjantaina alkuerässään neljänneksi, kun jokaisen erän kolme parasta pääsi suoraan välieriin.

Purjehduksen Nacra 17 –luokan kilpailut käynnistyvät lauantaina. Sinem Kurtbay ja Akseli Keskinen suuntaavat kilpailuun rauhallisin mielin. Tuntuma veteen on ollut kaksikon mukaan vaihteleva.

– On ollut aika hektistä keliä ja isoja muutoksia. Tuuli on ollut vaihtelevaa ja on ollut isoja aallokoita. Kelit eivät ole kasvattaneet itseluottamusta, mutta onneksi sitä meillä riittää jo valmiiksi, Kurtbay totesi.

Purjehduksen ILCA-luokissa Monika Mikkolalla on luvassa kolme lähtöä ja Kaarle Tapperilla kaksi lähtöä. Mikkola on kahden kilpailupäivän jälkeen hyvissä asetelmissa kolmannella sijalla. Tapper starttaa kolmanteen purjehduspäivään sijalta 23.

Suomalaiset Pariisin olympialaisissa lauantaina 3.8. (Suomen aikaa)

10.00 Ampumaurheilu, M skeet, päivä II ja finaali: Eetu Kallioinen
11.10 Yleisurheilu, M seiväs, karsinta: Urho Kujanpää
11.00 Kouluratsastus, joukkuefinaali: Emma Kanerva, Henri Ruoste, Joanna Robinson
11.33 Golf, M 3. kierros: Tapio Pulkkanen
12.20 Yleisurheilu, N 800 m, keräilyerät: Eveliina Määttänen
12.33 Golf, M 3. kierros: Sami Välimäki
13.05 Purjehdus, N ILCA: Monika Mikkola
13.20 Purjehdus, M ILCA: Kaarle Tapper
14.05 Purjehdus, nacra17: Sinem Kurtbay/Akseli Keskinen
22.04 Nyrkkeily, N 50 kg, puolivälierät: Pihla Kaivo-oja

Lue myös:Novak Djokovicilla oli rankkaa pyöritystä olympiavälierän jälkeenkin

LUE MYÖS: Näkökulma: MM-kisoissa on mukana turhia maita – myös poliittisten syiden takia (LeijonaUutiset.fi)