Omanissa Laser Standard –luokan maailmanmestaruuskilpailuissa purjehdittiin tiistaina kolme lähtöä ihanteellisissa tuuliolosuhteissa.Vasta 18-vuotias Suomen Kaarle Tapper hätyytteli jälleen ensimmäisessä lähdössä kovatasoisen kilpailun kärkeä sijoittumalla oman ryhmänsä viidenneksi. Päivän toisessa lähdössä hän oli kolmaskymmenes ja kolmannessa lähdössä kahdeskymmenes.
– Loistavat fiilikset jälleen. Ensimmäisessä lähdössä vene kulki loistavasti ja reittivalinnat osuivat kohdalleen. Toisen lähdön alkukin näytti hyvälle, kunnes jouduin tekemään kaksi ylimääräistä vendaa välttääkseni kolarin kilpakumppanin kanssa. Pääsin kuitenkin hänniltä nousemaan vielä kolmanneksikymmenenneksi.Kolmas lähtö kovassa tuulessa oli fyysisesti rankka, Tapper summasi päiväänsä.
Laserin maailmanmestaruuskilpailut ovat Tapperille vasta hänen toiset aikuisten arvokilpailunsa. Hänen ensimmäisensä olivat vain vajaa pari kuukautta sitten Irlannissa Laserin EM-kisoissa.
Toinen suomalainen, Mattias Lindfors oli tänään saman ryhmän 21:n ja 17:s. Kolmannessa lähdössä hän oli 46:s.
– Kryssi ei kulkenut tänään ollenkaan, mutta lenssillä menee hyvin, Lindfors kertoi.
– Olen aivan tyytyväinen kahteen ensimmäiseen lähtöön, mutta viimeisessä lähdössä loppuivat voimat, flunssasta toipuva Lindfors totesi.
Tapper on kolmannen päivän jälkeen kokonaistuloksissa sijalla 32. Lindfors on sijalla 67. Kilpailun johtoon siirtyi moninkertainen maailmanmestari ja olympiamitalisti Robert Scheidt Brasiliasta.
Omanissa purjehtii 126 purjehtijaa. Laserin maailmanmestari on selvillä lauantaina 23.11.
































