Moniottelija Enni Virjonen on rikkonut Tampereen Pirkkahallissa 17-vuotiaiden tyttöjen viisiottelun Suomen ennätyksen pistein 4287.

Entisen ennätyksen 4223 pistettä oli otellut junioreiden maailmanmestari Saga Vanninen neljä vuotta sitten.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Uusi Suomen ennätys jää vain 84 pisteen päähän espanjalaisen Maria Vicenten tämän ikäluokan maailmanennätyksestä vuodelta 2018.

– En ole sairastanut yhtään koko talvena ja tiesin odottaa hyvää tulosta. Kokonaisuuteen olen ihan hyvin tyytyväinen, mutta pikkuisen 800 metrin juoksu harmittaa, Virjonen arvioi SUL:n tiedotteessa.

– Neljä ekaa lajia onnistuivat hyvin, mutta 800 metrille lähdin varmaan liian hiljaa, kun muitakaan siinä ei oikein lähtenyt vetämään. Viimeinen 300 metrin kierros ei ollut mitenkään hidas, arvioi Virjonen.

Virjonen avasi kilpailunsa voittamalla 60 metrin aitajuoksun ennätystään sivuavalla ajalla 8,33. Toisen lajin korkeushypyn hän voitti parannettuaan ennätystään seitsemän senttiä tulokseen 177 ja voitti kolmannen lajin kuulantyönnön lähes kolmen metrin erolla muihin tuloksella 15,16.

Pituushypyssä Virjonen sijoittui toiseksi hypättyään avauskierroksella 570 ja oli 800 metrillä kolmas ajalla 2.32,66.

Lähde: SUL

Lue myös:”Se on ikävä juttu” – Kari Jalonen laukoi MTV:llä kriittisen kommentin Kärppien suuntaan

LUE MYÖS: Analyysi: Edmonton Oilersilla on dilemma nimeltä ykkösmaalivahti (Siniviiva.fi)