Suomi ylsi tiistaina historialliseen saavutukseen, kun se eteni tenniksen maajoukkueturnaus Davis Cupin välieriin.
Otteluparin ratkaisu nähtiin nelinpelissä, missä Harri Heliövaara ja Otto Virtanen löivät Alexis Galarneaun ja Vasek Pospisilin erälukemin 7–5, 6–3.
Ratkaisu saatiin vasta nelinpelissä, sillä sitä ennen kaksinpelit olivat menneet tasan.
Huippupelaaja Milos Raonic kaatoi Patrick Kaukovallan vain reilussa tunnissa, mutta Otto Virtanen piti vielä Suomen haaveet elossa.
Virtanen voitti Gabriel Diallon ja siirsi ratkaisua.
Suomi pelaa nyt ensimmäistä kertaa koskaan Davis Cupin välierävaiheessa. Se on sensaatiomaisen kova suoritus, kun otetaan huomioon, että Kanada oli turnauksen ykkössijoitettu ja myös hallitseva mestari.
Suorituksen arvoa nostaa vielä se, ettei Emil Ruusuvuori ollut edes mukana. Suomen paras tennispelaaja ei ollut toipunut loukkaantumisestaan. Tieto Ruusuvuoren poissaolosta tuli vain tuntia ennen ensimmäisen ottelun alkua, mutta tämä ei kipsannut Suomen joukkuetta.
Suomi sai myös upeaa tukea Malagassa suomalaisfaneilta, jota oli saapunut paikan päälle hyvin runsaslukuisesti.
































