Hiihtäjäsankari Mika Myllylästä on tänä syksynä julkaistu jo kaksi kirjaa.
Niistä molemmista välittyy surullisen hahmon ritari, jonka elämä romahti päihteidenkäyttöön. Päihteiden kanssa Myllylän elämä ajautui sivuraiteille viimeistään Lahden 2001 MM-kisojen dopingkärynsä jälkeen, mutta ryyppyputkia hänellä oli ollut jo ennen käryään.
Myllylää yritettiin auttaa. Hänelle annettiin mahdollisuuksia, mutta hän ei apua kyennyt hyödyntämään. Päihdeongelmien parissa rypevien auttaminen on usein mahdotonta.
Myllylä kuoli heinäkuussa 2011 vain 42-vuotiaana. Hänen tarinansa lienee Suomen urheiluhistorian traagisin.
Mutta traaginen oli maastohiihdonkin tarina 1990-luvulla. Myllylän oli pakko käyttää epo-hormonia, koska kaikki muutkin maailman huippuhiihtäjät käyttivät.
Suomessa huippujen dopingin käyttö saatiin pidettyä salassa. STT:n paljastusjuttu Jari Räsäsen doping-asioista 1998 johti ensin toimittajan tuhoon. Räsänen oli ennen Lahden 2001 tapahtumia oikeusmurhan uhrin asemassa.
Lahden joukkokäry pakotti Suomen tekemään tiliä maastohiihdon todellisesta tilanteesta. Muualla maailmassa näin ei ole tehty. Norjassa, Italiassa ja Venäjällä sankarit ovat yhä sankareita.
Kunnon epo-testit saatiin käyttöön vasta Lahden MM-kisojen jälkeen. Testit ovat nykypäivänä niin luotettavia, ettei dopingin käytöllä saada merkittäviä kilpailuetuja, jos haluaa välttää kiinnijäämisen.
Norjassa tai Italiassa kukaan ei halua enää tutkia menneisyyttä ja paljastaa 1990-luvun mädännäisyyttä. Varsinkin Norjassa halutaan yhä elää siinä uskossa, että maan urheilu olisi ollut aina puhdasta.
Myllylä on tässä valossa oikeusmurhan uhri. Hän kantoi vilpin raskaat seuraukset ja muut arvokisavoittajat pääsivät kuin koirat veräjästä.
Otto Palojärvi
