Näyttelijä ja juontaja Janne Saarinen yritti Milano Cortinan olympialaisten pariohjaskelkkailuun yhdysvaltalaistaustaisen suomalaisen Tristan Jeskasen kanssa.
Projekti kuitenkin keskeytyi pahaan kaatumiseen. Saarinen on vetäytynyt kelkkailusta toistaiseksi aivovamman takia, josta onneksi on toipunut hyvin.
Kelkkailua Saarinen suosittelee kuitenkin kaikille. Hänen mielestään sekä ohjaskelkkailu että rattikelkkailu voisivat olla suomalaisille menestyslajeja.
Miksi Suomessa ei ole kelkkarataa?
– Sitä pitää kysyä fiksummilta kuin multa. Jos en ole väärässä, niin aikoinaan sitä on suunniteltu. Ja kyllä mä sanon, että se on tehty suomalaisille. Jos suomalaiset pääsisivät treenaamaan sitä ihan pienestä pitäen, kuten pitäisi, ja me halutaan ottaa mitaleita uudessa lajissa, niin kelkkailu on se, Saarinen toteaa Sportivo TV:n haastattelussa.
Haluaisiko Saarinen kelkkaradan Suomeen?
– Ehdottomasti. Määrärahaa vaan tänne, hän täräyttää.
Saarisen mielestä kelkkailua voisi harjoitella koulun liikuntatunneilla aktiivisemmin,
– Pulkkamäessä on vielä vähän tekemistä siihen kelkkakouruun, mutta katotaan.
– Rattikelkka, pulkka ja liukuri mäkeen mukaan.
Kelkkailulajeja on kolme. Ohjauskelkkailua lasketaan tavallaan kuin liukurilla. Mahakelkkailussa eli skeletonissa lasketaan vatsallaan pää edellä ja rattikelkkailussa useampi henkilö istuu kelkan kyydissä.
– Sitä toista kelkkailua mä en ikinä ole kokeillut. Siinähän ohjataan ratista ja vedetään vivuista. Siinä on sellainen mielekkäämpi asento ehkä. Mehän maataan pelkästään selällään ja nähdään katto. Sitä voisi tehdä ehkä pussi päässäkin, kun tiedetään perstuntumalta, missä kohdissa mennään mihinkin. Ei voi katsoa ollenkaan eteenpäin, arvioi Saarinen ohjaskelkkailun ja rattikelkkailun eroja.
Otto Palojärvi
