Kansainvälinen Olympiakomitea KOK valitsee kisaisännät 2030 ja 2034 talviolympiakisoille ensi kesänä. Suomi ei ole kisahakijoiden joukossa.

Keväällä 2019 Suomen Olympiakomitea esitteli ideaa talviolympiakisoista Suomessa. Suunnitelmissa oli olympialaisten järjestäminen Helsingissä, Tampereella, Lahdessa ja Himoksella. Alppilajit olisi järjestetty Ruotsissa tai Norjassa ja kelkkailut Latviassa tai Norjassa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Sittemmin ideasta ei ole mitään kuultu. Koronapandemia toi omat haasteensa. Suomen Olympiakomitea on ollut myös monien kriisien kourissa ja rahoituksenkin osalta on ollut haasteita.

Myös Suomen valtion vaikea taloustilanne merkinnee, ettei talviolympiahanke ole Suomessa aktiivisessa suunnittelussa. Mutta 2030-luvun lähestyessä tilanne saattaa muuttua parempaan.

Talviolympiakisojen järjestäminen Suomessa ei suinkaan ole epärealistinen hanke. Kaikki suorituspaikat olisivat valmiina, kun pikaluisteluhallikin saataneen rakennutettua lähivuosina Helsingin Myllypuroon.

Luistelulajit järjestettäisiin Helsingissä ja Tampereella. Lahdessa järjestettäisiin ampumahiihto ja pohjoismaiset hiihtolajit.

Himos toimisi lumilautailun ja freestylen kisapaikkana, mutta osa näistä lajeista olisi järjestettävissä myös Helsingin Olympiastadionilla, jonka Paavo Arhinmäki sai peruskorjautettua sisärakenteineen 338 miljoonalla eurolla.

Alppilajeista pujottelut ja suurpujottelut voisi järjestää Levillä. Norjan Lillehammer voisi isännöidä kelkkailuja sekä alppihiihdon vauhtilajeja.

Talviolympiakisat tuottaisivat Suomessa todennäköisesti merkittävääkin taloudellista voittoa, jos kisajärjestäjät olisivat tehtäviensä tasalla. Tuoreessa muistissa on, miten paljon kahdet jääkiekon MM-kisat toivat rahaa Tampereelle.

Suomi voisi hakea 2038 tai 2042 talviolympiakisoja. Sosiaalisessa mediassa esitetään tietysti tyrmääviä kommentteja, mutta harva some-käyttäjä on oikeasti tutustunut hankkeen taloudellisiin laskelmiin. Negaatiota heitetään tavallisesti ”mutu-tuntumalta”.

Teksti: Otto Palojärvi

Lue myös:Ruotsi erittäin vahvoilla olympiakisojen järjestäjäksi

LUE MYÖS: Analyysi: Hyvää yötä Edmonton Oilers (Siniviiva.fi)