Tennistähti Angelique Kerber on tehnyt kovan ratkaisun.
Kerber osallistuu Pariisin olympialaisiin, mutta on päättänyt lopettaa upean uransa kisojen jälkeen.
Kerber kertoi ratkaisustaan Instagramissa. Edessä on melko tunteikkaat kisat.
– Voin sanoa jo valmiiksi, etten koskaan tule unohtamaan Pariisin olympialaisia, sillä kyseessä ovat minun viimeiset kilpailuni, Kerber viestitti Instagramissa.
36-vuotias saksalainen voitti urallaan kolme Grand Slam-turnausta. Hänen uransa ehdoton kohokohta on toistaiseksi ollut Wimbledonin kaksinpelin mestaruus vuodelta 2018. Hän voitti myös Rio De Janeirossa kaksinpelin olympiahopeaa kesällä 2016.
Lue myös: Pariisi sekavassa tilanteessa – sotatilaa muistuttava levoton tunnelma




























