Viime kaudella Cluj-Napocan paidassa Romanian mestaruuden voittanut ja Eurocupia pelannut susikapteeni Sasu Salin, 191 cm ja 34 vuotta, palaa vuoden tauon jälkeen Espanjaan. Salinin uusi seura on 1+1-vuotisella sopimuksella perinteikäs madridilainen Estudiantes, joka tavoittelee paluuta maan kakkostasolta (LEB Oro) sen pääsarjaan (ACB).

Salinin paluu Espanjaan alkoi kuplia heinäkuun alussa, kun Estudiantesin päävalmentaja Toni Ten soitti hänelle ilmoittaakseen tahtovansa rekrytoida yhdeksän ACB-kauden veteraanin joukkueeseensa.

– Olin otettu soitosta, mutta halusin vielä odotella muutaman viikon ajan mahdollisuuksiani pelata eri maiden pääsarjoissa, Salin kertoo.

– Joukkueen pointti Jayson Granger laittoi mulle kuitenkin ihan pari päivää sitten viestiä, jossa kertoi haluavansa pelata kanssani. Mieli alkoi oikeastaan sen myötä muuttua ja nyt on makeaa päästä palaamaan Espanjaan ja tällä kertaa sen pääkaupunkiin.

Aiemmalla Espanjan urallaan CB Gran Canariaa, Unicaja Malagaa ja Lenovo Tenerifeä edustanut Salin on nyt uuden haasteen edessä, sillä Espanjan perinteikkäimpiin joukkueisiin lukeutuva Estudiantes putosi Espanjan ACB-liigasta keväällä 2021 ja on siitä lähtien tähdännyt takaisin korkeimmalle sarjatasolle. Espanjan kakkosliigaa (LEB Oro) Salin ei ole aiemmin pelannut.

– Neljä vuotta Estudiantes on nousua yrittänyt, mutta kilpailu on ollut kovaa. Sopimukseni on 1+1-vuotinen nimenomaan siltä varalta, että liiganousun tapahtuessa optiokausi tulee voimaan, eli siinä on kivaa lisämotivaatiota itsellänikin.

Estudiantesilla on myös aiempaa suomalaishistoriaa, sillä Susijengin pelaajista Jamar Wilson edusti joukkuetta kaudella 2016-17 ja Alex Murphy kaudella 2023-24.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)