Susijengi käynnisti koripallon MM-kisat perjantaina 98-72 -tappiolla Australialle. Susijengi on tänään lauantaina pakkovoiton edessä Okinawassa, kun vastaan asettuu isäntäjoukkue Japani. Saksa peittosi Japanin perjantaina 81-63.

Okinawan MM-alkulohko E:n isäntäjoukkue Japani on pienikokoinen, mutta huolellisesti yhteen pelaava ryhmä täynnä erinomaisia kaukoheittäjiä kahdella maailmanluokan atleetilla ryyditettynä. Hanno Möttölän mukaan parhaat aseet Japanin peittoamiseksi ovat maltti, joukkuepelaaminen ja fyysisyys.

Valmistavissa maaotteluissaan Japani ehti kaataa tottuneet MM-kisakävijät Etelä-Korean ja Uuden-Seelannin sekä taivuttaa Afrikan kestomenestyjän Angolan tahtoonsa.

Kaikissa hakemissaan voitoissa Japani rokotti vastustajiaan surutta sekä avoimella kentällä että kaaren takaa ja onnistui hämmentämään kilpakumppaninsa arvaamattomalla joukkuepuolustuksellaan.

– Hyökkäyspäässä Japani on erinomainen avoimen kentän joukkue, joka on täynnä paitsi hyviä, myös eliittitason heittäjiä. Japanin palloton liike on niin ikään erinomaista, Susijengin valmentaja Hanno Möttölä ennakoi.

– Koska Japani ei ole erityisen isokokoinen joukkue, he yrittävät sekoittaa vastustajan ajattelua turvautumalla puolustuksessa muun muassa erinäköisiin paikkaprässeihin ja ainakin kolmeen erilaiseen palloskriinipuolustukseen.

Kaaoskoripalloa pelaavien joukkueiden parissa toimii kaikkein parhaiten maltti, muistuttaa Möttölä.

– Kun vastassa on tuollainen joukkue, asiat täytyy pitää mahdollisimman yksinkertaisina. Perjantain myöhäisottelun ensimmäisellä puoliskolla Saksa jauhoi suhteellisen helpon näköisesti Japanin puolustuksen rikki terävillä syötöillä ja leikkauksilla, hän kertoo.

– Saksa tarjosi meille tavallaan valmiin reseptin Japanin hoitamiseksi. Tärkeintä on taas pelata meidän omaa peliämme ja olla se aloitteellinen, fyysinen joukkue.

Coach Möttölän tärpit: seuraa heitä:

Yuta Watanabe (206 cm/28 v): ”Erinomainen pelaaja, jos hänen annetaan olla erinomainen. Työntää palloa hyvin eteenpäin omista levypalloista, haluaa ja saa ratkaista. Ei hae eikä halua kontaktia, joten meidän pitää olla fyysisiä ja laittaa painetta häntä vastaan.”

Yudai Baba (195/27): ”Watanaben kanssa joukkueen paras urheilija. Heittänyt viime vuosina hyvillä tilastoilla NBA:n kehitysliigassa, mutta hakee ennemminkin suoria ajolinjoja ja päättää ajonsa korkealta raudan yläpuolelta.”

Keisei Tominaga (188/22): ”Ollut valmistavissa maaotteluissa Japanin paras pelaaja. Nebraskassa seniorivuotta aloittava konferenssin tähdistöviisikkovalinta, joka on ottanut keskimäärin kaksitoista kolmosheittoyritystä per ottelu. Jokainen kerta, kun hänellä on pallo, on uhka. Emme saa päästää häntä kuumaksi.”

Yuki Togashi (167/30) / Yuki Kawamura (172/22): ”Kansainväliselle tasolle poikkeuksellisen pituinen kaksikko. Taitavia pelaajia kumpikin, Kawamura valittiin keväällä Japanin liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi.”

Suomen ja Japanin välinen ottelu käynnistyy sunnuntaina klo 15.10.

Lähde: Koripalloliiton tiedote. Kuva: FIBA

Lue myös:Karu tasoero koripallon MM-kisoissa – Susijengin tyly turpasauna oli odotettavissa

LUE MYÖS: Aino-Kaisa Saarinen hämmästeli hiihtotähden toimintaa olympialaisissa – aikoo ottaa puhutteluun (UrheiluAreena.fi)