Sportivo TV

Susijengi oli keskiviikkona yllättävän suurissa vaikeuksissa Ruotsin kanssa koripallon EM-kisojen avausottelussa Tampereen Nokia-areenalla, mutta lopulta Suomi nappasi odotetun voiton. Susijengi oli Ruotsia parempi lopulta koriluvuin 93-90.

Suomi aloitti ottelun väkevästi ja johti ensimmäisen neljänneksen jälkeen ottelua lukemin 26-21. Toisella neljänneksellä Ruotsi laittoi kuitenkin kaiken peliin luita myöten ja vei toisen neljänneksen lukemin 27-23.

Ruotsi piinasi Suomea aina viimeisen neljänneksen loppuhetkille saakka ja Ruotsi johti ottelua vielä viisi minuuttia ennen loppua.

Sitten esiin astui kuitenkin superlupaus Miikka Muurinen, joka avasi pistetilinsä ja upotti tämän jälkeen muun muassa myös vapaaheiton. Ruotsi kipusi vielä tämän jälkeenkin peliin mukaan ja kävi pahimmillaan vain yhden pisteen päässä.

Lauri Markkanen, Susijengi
Lauri Markkanen oli odotetusti Suomen paras pistemies. Kuva: All Over Press

Suomen suurin hahmo oli kuitenkin NBA-tähti Lauri Markkanen. Hän vastasi koviin odotuksin ja heitti ottelussa 28 pistettä. Tämän lisäksi Markkanen keräsi nimiinsä myös kuusi levypalloa. Markkanen urakoi ottelussa yli puoli tuntia.

Ruotsin paras pistemies oli 29-vuotias takamies Ludde Håkanson. Hän heitti ottelussa Markkasen tapaan 28 pistettä ja napsi myös yhden levypallon.

Suomen tappio Ruotsille olisi ollut häpeä. Koripallo kun on niitä ainoita lajeja koko maailmassa, missä Suomi on Ruotsin isoveli.

Susijengin urakka EM-kisoissa jatkuu perjantaina. Silloin vastassa on Iso-Britannia.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)