Suomi on järjestänyt jättisensaation koripallon EM-kisoissa. Susijengi tuli ja raivasi myöhään lauantaina Riiassa tiensä puolivälieriin lähettämällä kisojen suursuosikki Serbian huikealla tavalla lauluun.

Suomi-koriksen historian toistaiseksi huimin voitto kirjattiin lukemin 92-86, mikä painoi maailman parhaaksi mainostetun koripalloilijan Nikola Jokicin ja kumppaneiden katseet parketin pintaan.

Susijengi piti Serbiaa ottelun avausneljänneksellä talutusnuorassaan viemällä sen nimiinsä 28-24.

Susijengi kävi avauskympillä pariin otteeseen 11 pisteen johdossa Miro Littlen ja Lauri Markkasen johdolla. Markkanen pussitti ensimmäisellä kympillä 11 pistettä.

Serbia sai Suomen unelma-alun jälkeen juonesta minuutti minuutilta paremmin kiinni. Tauolle lähdettiin Serbian 48-44 -johdossa.

Markkanen säkitti taukoon mennessä 16 pistettä, eli yhden Jokicia enemmän. Mikael Jantusen saalis oli siinä vaiheessa 11 pistettä.

Serbia ei saanut kuitenkaan aikaan pelättyä irtiottoa, päinvastoin.

Terävimmillään todella aggressiivisesti puolustanut Suomi jatkoi ennakkoluulottomasti ja kolmannella neljänneksellä isoa roolia otti vuorostaan kapteeni Sasu Salin. Suomi siirtyi päätösneljännekselle 68-66 -johdossa.

– Kaikkien aikojen sensaatio on kymmenen minuutin päässä, Nelosen selostaja Kristian Palotie muotoili.

Jälleen kerran ennakkoluulottoman upeasti ja röyhkeästi pelannut Miikka Muurinen järjesti vapaaheittoviivalta Serbian pelaajille lisää tuskaa, kun ottelu oli pelaamatta kuusi minuuttia. Ensimmäinen heitto osui eturautaan, mutta toinen putosi sukkana sisään: Suomi johti ottelua siinä vaiheessa 75-71.

Serbia nousi vielä kertaalleen johtoon, kunnes Elias Valtonen kietaisi sankarin viitan harteilleen. Valtonen säkitti ratkaisuhetkillä todella kylmäpäisiä kolmosia ja siirsi Suomen 87-81 -johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä 53,7 sekuntia.

Serbian Stefan Jokic rikkoi sen jälkeen Markkasta, joka pisti molemmat vapaaheitot sisään 35 sekuntia ennen loppua: 89-81.

– Ihan uskomaton suoritus joukkueelta. Ei ikinä luovuteta, Markkanen kommentoi Nelosen haastattelussa.

Lauantaina pelatuissa muissa neljännesvälieräotteluissa Turkki taltutti Ruotsin 85-79, Saksa murjoi Portugalin 85-58 ja Liettua kaatoi kiivaassa väännössä Latvian 88-79.

Sunnuntaina pelattavien neljännesvälierien otteluparit ovat Puola-Bosnia-Hertsegovina, Ranska-Georgia, Italia-Slovenia ja Kreikka-Israel.

Koripallon EM-kisojen neljännesvälierien tulokset 6.9.:
Turkki-Ruotsi 85-79
Saksa-Portugali 85-58
Liettua-Latvia 88-79
Serbia-Suomi 86-92

Koripallon EM-kisojen neljännesvälieräottelut sunnuntaina 7.9.:
Klo 12.00 Puola-Bosnia-Hertsegovina
Klo 15.15 Ranska-Georgia
Klo 18.30 Italia-Slovenia
Klo 21.45 Kreikka-Israel

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)