Telinevoimistelun yhdysvaltalainen supertähti Simone Biles aiheutti kolme vuotta sitten Tokion olympialaisissa kohun vetäytymällä joukkuekilpailusta.

Biles jätti kisan henkisten ongelmien takia. Myöhemmin paljastui, että kyseessä oli niin sanottu suoritusblokki.

– Erittäin hyvä, että hän toi sen silloin julki. Se oli tällainen twistwist-kammo, suoritusblokki, joka hänelle tuli, kommentoi Pariisin olympiakisoissa telinevoimistelun tuomarina toimiva Marja Räisänen Bilesin tapauksesta.

Kyse oli Bilesin tapauksessa ongelmasta, joka voi tapahtua kenelle vain missä tilanteessa tahansa. Arkisemmissakin asioissa.

– Suomalainen telinevoimistelija Annamari Maaranen sai paikan 2008 Pekingin olympialaisiin, mutta valitettavasti loukkasi polvensa puoli vuotta ennen kisoja, eikä kuntoutunut. Maarasella oli tällainen suoritusblokki. Taaksepäin tehtävien liikkeiden kammo, kertoo Räisänen.

– Sen jälkeen Ansku muutti Yhdysvaltoihin. Opiskeli psykologiaa ja on psykologian tohtori. Hän on tehnyt väitöskirjan näistä suoritusblokeista, jotka on hyvin tavallisia. Se on verrattavissa siihen tilanteeseen, että jos ollaan kaupan kassalla, niin yhtäkkiä tulee blokki päässä, että mikä mun pankkitunnusluku olikaan, Räisänen jatkaa.

Telinevoimistelussa blokki on tietysti vaarallinen, joten ymmärrettävää oli, että Biles keskeytti kilpailunsa.

– Tällainen samanlainen voi tulla urheilijalle. Hän ei siellä ilmatilassa löydäkään aivoistaan samanlaista liikerataa, miten menikään se kaksi ja puoli kierrettä, taustoittaa Räisänen.

Maaranen on Räisäsen mukaan tehnyt yhteistyötä suoritusblokeista kärsivien urheilijoiden kanssa.

– Annamari Maaranen on auttanut golffareitakin. Voi tulla johonkin swingiin aivan totaalinen suoritusblokki. Ei ole vain Simone Bilesilla ollut ongelma. Monissa muissakin lajeissa on ollut sellaisia. Kaikessa urheilussa mennään turvallisuus edellä ja hyvä, että hän jätti kisan silloin kesken.

Rio de Janeirossa 2016 neljä olympiakultaa voittanut Biles on mukana Pariisin olympiakisoissa. Hänen odotetaan kasvattavan Pariisissa kultasaldoaan.

– Upeaa, että hän on tehnyt paluun. Kolmen vuoden jälkeen on huipulla. Onhan se tosi hienoa, toteaa Räisänen.

Räisänen korostaa psykologisen valmennuksen tärkeyttä telinevoimistelun kaltaisessa huippu-urheilussa.

– Jokainen luo myös itse itselleen paineita. Kyse on siitäkin, onko minkälainen tukiverkko taustalla. Psykologi auttamassa tällaisiin paineisiin. Sitähän vaaditaan joka lajissa jokaiselta huippu-urheilijalta, miten pystyt sulkemaan tällaiset paineet ja miten niitä käsittelet.

Haastattelu: Otto Palojärvi, Pariisi

Lue myös:Kiinalaisille rankka pettymys Pariisissa – ”Olen hyvin pahoillani”

LUE MYÖS: Näkökulma: Limbo, kadotus vai aina uusi alku? (FutisUutiset.fi)