Amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan loppuottelussa eli Super Bowlissa mieltään osoittanut henkilö ei joudu protestistaan syytteeseen. Asiasta kertovat useat yhdysvaltalaiset medialähteet. Hän esitteli puoliaikashow’n aikana Palestiinan ja Sudanin lippua. Super Bowl pelattiin New Orleansissa aikaisin maanantaina Suomen aikaa.

Kyseisen henkilön on vahvistettu kuuluneen väliaikaesityksestä vastanneen hip-hop -artisti Kendrick Lamarin taustatanssijoihin. Protestoija esitteli lippua ensin lavalla ja juoksi sen jälkeen lipun kanssa kentälle.

Brittiläisen Daily Mail -lehden mukaan mielenosoittaja oli Yhdysvalloissa asuva Zül-Qarnian Nantambu. Hän kertoi lehdelle, että Kendrick Lamarilla ei ollut tietoa protestista eikä artisti liittynyt asiaan mitenkään.

New Orleansin poliisi tiedotti, että protestoija ei saa tempustaan syytettä. NFL sen sijaan antoi hänelle elinikäisen porttikiellon liigan kaikille stadioneille ja liigan kaikkiin tapahtumiin.

Super Bowlissa oli paikalla myös Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump. Hänestä tuli ensimmäinen Super Bowlissa paikan päällä virkakautensa aikana ollut Yhdysvaltain presidentti. Trump on ehdottanut pääasiassa palestiinalaisten asuttaman Gazan ottamista Yhdysvaltojen hallintaan.

Itse ottelussa ”protestoijana” toimi Philadelphia Eagles, joka nöyryytti hienoisena ennakkosuosikkina iltaan lähtenyttä Kansas City Chiefsia 40-22. Loppunumerot eivät täysin kuvaa murskajaisia, sillä Eagles johti yhdessä vaiheessa jo 34-0 ennen kuin Chiefs pääsi kaunistelemaan lukemia.

Kansas City tavoitteli historiallisesti kolmatta peräkkäistä mestaruutta, mihin mikään seura ei ole pystynyt nimenomaan Super Bowl -aikakaudella. Ensimmäinen Super Bowl pelattiin tammikuussa 1967.

https://news.sky.com/video/kendrick-lamars-super-bowl-half-time-set-interrupted-by-protester-holding-gaza-and-sudan-flag-13306568

LUE MYÖS: Näkökulma: Aleksandr Ovetshkinille tyly kohtalo – sai mitä ansaitsi (KiekkoUutiset.fi)