Suomi teki naisten 100 metrin aitajuoksun alkuerien jälkeen protestin Tampereella järjestettävissä yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa. Protesti ei mennyt läpi.

Olivia Kärki tuli naisten 100 metrin aitajuoksun alkuerissä maaliin eränsä viidentenä ajalla 14,30. Juoksu jäi torsoksi italialaisen Matilda Luin kompuroinnin takia aivan kisan loppuhetkillä.

– Italialainen kaatui viimeisellä aidalla ja hänen aitansa tuli vähän minun tielle ja oma aita kaatui, ennen kuin pääsin kunnolla aidan yli, Kärki kertoo Urheiluliiton tiedotteessa.

Suomen joukkue teki siis tilanteesta protestin – turhaan.

Mila Heikkonen juoksi pika-aidoissa suoran välieräpaikan voittamalla ylivoimaisesti eränsä ajalla 13,35. Heikkosen mukaan edellispäivän 400 metrin aitajuoksun välierän jälkeen oli helppoa lähteä pika-aitojen alkueriin.

– Olin saanut jo vähän rataan tuntumaa. En mielestäni juossut täysiä ja kolhaisin aitaakin, joten siihen verrattuna aika oli hyvä, Heikkonen sanoi ja meni valmistautumaan illan 400 metrin aitajuoksun loppukilpailuun.

– Illalla sitten ihan kaikki peliin. Täytyy vetää itsensä niin loppuun kuin ikinä, Heikkonen painotti.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)