Suomen 20-vuotiaat naiset päättivät koripallon EM-kisat voittoon, kun joukkue kaatoi Unkarin 71-68 (37-26).

Voiton ansiosta Sudenpennut sijoittui EM-kisojen yhdeksänneksi.

– Tyttöjen maailman rankingissa kuudentena oleva maa ei pärjännyt meille tänään ollenkaan. He eivät pärjänneet meille korin alla ja joutuivat pelaamaan viidellä pelaajalla kaaren takana. Saimme tästä todella kovan päänahan, päävalmentaja Pekka Salminen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.

Kati Ollilainen 13/10/7 koriin johtanutta syöttöä, Annika Aarrejoki 13/3 ja Meri Kanerva 13/4 heittivät korkeimman pistemäärän. Koko ottelun paras pistenainen oli Melinda Miklos 19/6/9 koriin johtanutta syöttöä.

Suomi voitti turnauksen aikana Liettuan, Belgian, Montenegron ja Unkarin. Tappiot tulivat Ranskalle, Unkarille alkulohkossa ja Israelille.

– Saavutimme vähimmäistavoitteen ja vähän enemmänkin. Emme olleet kovin kaukana mitalista ja se jäi vähän kaivelemaan. Tärkeintä kuitenkin, että A-divisioonan paikka säilyi myös seuraavalle sukupolvelle, muistutti Salminen.

Lue myös:SM-liigan palaava Leijonatähti halusi tehdä yhden asian selväksi: ”En saanut potkuja

LUE MYÖS: Aino-Kaisa Saarinen hämmästeli hiihtotähden toimintaa olympialaisissa – aikoo ottaa puhutteluun (UrheiluAreena.fi)