
Pariisin olympiakisat ovat sujuneet Suomelta mitalittomasti, mutta nyrkkeilijä Pihla Kaivo-oja ja rullalautailija Heili Sirviö ovat tuoneet Suomen joukkueen ympärille positiivista hypeä urheilua vähemmänkin seuraavien keskuudessa.
Pariisissa rullalautailun parkin finaalissa viidenneksi sijoittunut Sirviö, 13, ei välttämättä edusta Suomea kuitenkaan enää Los Angelesin 2028 olympiakisoissa. Hän uhkaa vaihtaa Australian edustajaksi.
Sirviö on Australian kansalainen. Hän muutti perheensä kanssa Australiaan 2016, kun Sirviö oli viisivuotias.
Nykyään Sirviö käy skeittipainoitteista koulua Kaliforniassa, mikä ei ole ilmaista. Perhe on panostanut kaiken voitavansa Sirviön skeittiuran tukemiseen.
Sirviön isä Fredu Sirviö ja äiti Anni Sirviö tekevät toistaiseksi päätökset, mitä maata Heili edustaa. Syyt ovat taloudellisella pohjalla.
Sirviöt ovat laittaneet Heilin harrastukseen valtavasti rahaa, mutta Suomen valtio ei anna Sirviölle taloudellista tukea, joista Suomen Olympiakomitea tekee ehdotuksensa. Perusteena on, ettei sitä anneta alle 16-vuotiaille urheilijoille.
Suomen valtion ja Olympiakomitean peruste on sinänsä ymmärrettävä. Onhan kyse lapsesta.
Mutta huippu-urheilun realiteetitkin tulisi ymmärtää joustavasti. Skeittaus poikkeaa muista lajeista siinä, että sen huiput ovat teini-ikäisiä. Tosin Tokion 2021 olympiafinaaliin verrattuna finalistien keski-ikä oli jo noussut ja lajin evoluution myötä tulee varmasti nousemaan jatkossakin.
Australia on valmis ottamaan Sirviön riveihinsä. Siellä päättäjät joustavat ja käyttävät tietyissä asioissa maalaisjärkeäkin.
Tilanne on sikäli outo, että Suomi päätti hyväksyä Sirviön olympiajoukkueeseensa, vaikka ei halunnut tätä tukea. Suoraselkäinen päätös alle 16-vuotiaiden tukemisen valossa olisi ollut jättää Sirviö olympiajoukkueesta ulos, mutta kerma kuitenkin haluttiin kuoria kakun päältä.
Erityisen noloa onkin, että 13-vuotias Sirviö oli tiistaihin mennessä jaetusti Suomen menestynein urheilija Pariisin 2024 olympialaisissa Kaivo-ojan ja moukarinheittäjä Silja Kososen kanssa.
Teksti: Otto Palojärvi, Pariisi
Lue myös:Heili Sirviö kommentoi kohuväitettä – ”En tiedä, mitä tulee tapahtumaan”