
Suomen Olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto jättää tehtävänsä. Olympiakomitea tiedotti asiasta tiistaina.
Organisaatiotaan uudistava Olympiakomitea kertoo tiedotteessaan, että Susiluoto on päättänyt itse, että hän ei jatka tehtävässään.
– Haluan kiittää Tainaa sitoutumisesta kolme vuoden kovaan muutostyöhön. Taina on luotsannut Olympiakomiteaa varsin tuulisissa olosuhteissa ja nostanut ääntämme esiin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Uusi strategia painottuu vahvasti suomalaisen urheilun laatutason nostamiseen ja pyrimme nostamaan urheilun arvostusta ammattina, Olympiakomitean puheenjohtaja Petteri Kilpinen toteaa tiedotteessa.
Olympiakomitean hallitus käynnistää nyt uuden toimitusjohtajan hakuprosessin. Susiluodon tehtäviä hoitaa toistaiseksi varatoimitusjohtaja Petri Keskitalo.
– Kun nyt jätän tämän talon, voin tyytyväisenä todeta, että Olympiakomitean yhteiskunnallinen vaikuttamistyö on aivan uudella tasolla. Suomi liikkeelle -ohjelma on maan hallitusohjelmassa, ja saimme lisäksi torjuttua julkisen talouden urheilulle kohdistamat leikkaukset lähes täysin. Olympiakomitean uusi strategia suuntaa vahvemmin kohti urheilun asiantuntijuutta ja koen, että tässä kohtaa hallituksen on hyvä nimittää sopivaksi katsomansa uusi kapteeni viemään suomalaista urheilua eteenpäin. Sitä työtä on hyvä tehdä urheilun uudesta kotipesästä eli Olympiastadionilta käsin, jonne Olympiakomitea ja urheiluyhteisö on juuri muuttanut, sanoo Susiluoto.
Olympiakomitea hakee myös huippu-urheilusta vastaavalle Team Finlandille parhaillaan johtajaa ja se nimitys on loppusuoralla.