Entinen huippupikaluistelija Markus Puolakka on asetettu kuuden vuoden toimitsijakieltoon. Hänen on todettu syyllistyneen dopingrikkomukseen.

Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK) mukaan Puolakan on todettu hankkineen ja välittäneen dopingaineita.

Tapahtumat juontavat juurensa vuoteen 2019, jolloin hän toimi nuorten olympiavalmentajana. SUEK:n mukaan teolla ei ole tekemistä hänen valmennettaviensa kanssa, vaan asia liittyy pelkästään hänen yksityiselämäänsä.

Suomen Luisteluliitto sai tiedon Puolakkaa koskevasta epäilyistä vasta huhtikuussa 2025, eli useita vuosia Puolakan työsopimuksen päättymisen jälkeen. Tuolloin Luisteluliiton urheilutoimenjohtajana toiminut Janne Hänninen on tehnyt asiasta välittömän ilmoituksen Suomen urheilun eettiseen keskukseen SUEKiin. Asia on tämän jälkeen siirtynyt SUEKin tutkintaan, jota Luisteluliitto on avustanut.

– Suomen Luisteluliitto suhtautuu ehdottoman kielteisesti dopingaineisiin ja edellyttää kaikilta valmentajilta ja urheilijoilta sitoutumista antidopingsääntöihin. Myös Puolakan työsopimuksessa on ollut tällainen pykälä. Olemme pahoillamme tapauksen aiheuttamasta mainehaitasta suomalaiselle urheilulle, mutta jatkamme päättäväisesti työtämme puhtaan urheilun puolesta, sanoo Luisteluliiton toiminnanjohtaja Outi Wuorenheimo tiedotteessa.

Puolakka edusti Suomea Vancouverin olympialaisissa.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)