Maastohiihtäjä Jasmin Kähärä, 24, koki yllättävän takaiskun harjoitusleirillään Pohjois-Italiassa, kun hän joutui sairaalaan ja leikkaukseen kesken leirin. Hän kertoi asiasta itse omalla Instagram-tilillään.

Kähärä ei paljastanut, millaisesta operaatiosta oli kyse, eikä kommentoinut muutenkaan asiaa sen enempää.

Hän kuitenkin vakuutti seuraajilleen, että toipuminen on jo hyvässä vauhdissa. Hiihtäjä pystyy liikkumaan kevyesti, mutta varsinaiset harjoitukset ovat vielä tauolla.

– Lavazen leiri otti ikävän käänteen ja leiri loppu mun osalta viime viikolla Bolzanon sairaalaan. Vatsan alueelle jouduttiin tekemään operaatio, josta toipuminen on nyt jo hyvässä vauhdissa, hiihtäjä kertoo.

– Nää on näitä, mitä ei ikinä osais ennustaa tapahtuvan omalle kohalle. Tässäkin oli mukana paljon epäonnea mutta toisaalta myös onnea, jonka myötä kaikki päättyi hyvin. Vaikka tässä kohtaa joudun ottamaan pikku kiertotien kohti kauden alkua, on mulla onneksi alla hyviä ja ehjiä harjoituskuukausia, Kähärä jatkaa.

Kähärä on noussut viime vuosina vauhdilla suomalaisen maastohiihdon kärkinimien joukkoon. Hän voitti sprintin alle 23-vuotiaiden maailmanmestaruuden Kanadassa vuonna 2023 ja nappasi viime talvena myös Suomen mestaruuden.

Kansainvälisellä tasolla hänen paras saavutuksensa on neljäs sija perinteisen hiihtotavan sprintissä Val di Fiemmessä viime tammikuussa – vain askeleen päässä uran ensimmäisestä maailmancupin palkintokorokepaikasta.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)