Olli Kunnari jatkaa Suomen miesten lentopallomaajoukkueen päävalmentajana, kertoo Lentopalloliitto
Kunnari ja liitto päättivät jatkaa 2+2-vuotisen sopimuksen optiovuosia. Kunnarin sopimus ulottuu nyt vuoden 2027 MM-kisoihin asti.
Kultaisessa liigassa joukkue sijoittui vuonna 2024 seitsemänneksi ja voitti liigan vuonna 2025. MM-kisoissa loppusijoitus oli 15:s.
– Kesän tulosten ja koko kaksivuotiskauden perusteella Lentopalloliitolle oli selvää, että sopimusta halutaan jatkaa myös optiovuosien osalta. Ollilla on vahva tahto viedä projektia kohti ensi syksyn EM-kotikisoja Tampereella. Sopimusteknisistä asioistakin päästiin hyvään yhteisymmärrykseen, kertoo urheilutoimenjohtaja Tapio Kangasniemi tiedotteessa.
Kangasniemen mukaan Lentopalloliitossa ollaan erittäin tyytyväisiä, että Kunnari jatkaa Veljesten johdossa.
– Ottajia Ollille on takuulla ollut jonoksi asti, mutta tämä käynnissä oleva Veljesten projekti kiinnostaa häntä ymmärrettävästi suuresti. Ymmärrän hyvin, että Maamme-laulun kuunteleminen täyden Nokia Areenan yleisön edessä viehättää. Niitä kokemuksia ei voi tilata nettikaupasta, Kangasniemi virnistää.
Kunnarin sopimus mahdollistaa myös seurajoukkueen valmentamisen maajoukkuepestin ohessa.
– Näen jopa mieluisana asiana meidänkin kannalta, että Olli pääsisi valmentamaan huippujoukkuetta, Kangasniemi linjaa.































