Suomen lentopallomaajoukkueen upea yhdeksäs sija Puolan MM-kisoista nosti Suomen miehet kaikkien aikojen parhaalle sijalleen kansainvälisen lentopalloliiton FIVB:n virallisessa rankingissa. Suomi nousi yhdeksän pykälää sijalle 17.

Suomen miehet ovat tätä ennen parhaimmillaan olleet sijalla 21 rankingissa, mutta on ollut aikoja, jolloin ranking oli 40 ja 50 välissä. FIVB:n ranking lasketaan arvokisojen ja niiden karsintojen pohjalta tehdyllä pisteytyksellä.Ranking-sijoitus on Suomen miehille erittäin tärkeä ajatellen suurta unelmaa, Rio de Janeiron olympialaisia.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Isäntämaa Brasilian lisäksi olympialaisiin pääsevät maailmancupin kolme mitalistia ja viiden maanosan mestarit. Kolme viimeistä paikkaa ratkotaan maailman karsinnoissa, joihin maat nimetään juuri maailman rankingin perusteella.

Sijalta 17 Suomella on jo mahdollisuudet päästä näihin karsintoihin riippuen siitä kuinka monta eurooppalaista maata selviytyy olympialaisiin maailmancupista. Edellisellä kerralla maailmankarsintoihin pääsi viisi eurooppalaista joukkuetta, joista tosin Saksa ja Bulgaria olivat karsintojen isäntiä.

Suomi on nyt eurooppalaisista maista rankingin kahdeksas edellään Venäjä, Puola, Italia, Saksa, Serbia, Bulgaria ja Ranska. MM-kisoissa näistä maista Suomen taakse jäivät Italia ja Bulgaria. Serbia jakoi Suomen kanssa yhdeksännen sijan.Suomi nousi nyt Euroopan maista rankingissa ohi Belgian, Hollannin ja Tshekin.Erittäin tärkeää olisi, että Suomi menestyisi hyvin myös ensi kesän Maailmanliigassa ja syksyn EM-kisoissa ja saisi vielä muutamalla pykälällä nostettua ranking-sijoitustaan. Finaalipaikka EM-kisoissa toisi ensimmäisen mahdollisuuden yrittää Rioon maailmancupin kautta.

Euroopan olympiakarsinnat järjestetään uudella tavalla eli on vain yksi kahdeksan maan turnaus, josta voittaja pääsee olympialaisiin. Näihin karsintoihin pääsee isäntämaa ja Euroopan oman rankingin mukaan seitsemän parasta maata. Suomi on tällä hetkellä tässä Euroopan rankingissa kahdeksas, mutta rankingia ei ole vielä päivitetty MM-kisojen jälkeen ja Suomen sijoitus saattaa hiukan nousta.

Maailman rankingin 20:n kärki:

1. Brasilia
2. Venäjä
3. Puola
4. Italia
5. USA
6. Argentiina
7. Saksa
8. Serbia
9. Bulgaria
10. Iran
11. Kuuba
12. Ranska
13. Australia
14. Kanada
15. Tunisia
16. Etelä-Korea
17. Suomi
17. Kiina
19. Egypti
20. Belgia

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)