Nilkka- ja hauisleikkauksesta kuntoutuneelle Toni Kuuselalle perjantain Lahden Motonet GP on kevään ainoa kilpailu ennen EM-kisojen tuloksentekoajan sulkeutumista 26. toukokuuta. Kuusela on jättänyt EM-näyttönsä yhden kortin varaan.

Kuusela on kisoihin jo valitun Oliver Helanderin ohella yksi niistä suomalaisista keihäänheittäjästä, joilla on joko tulosraja tai he ovat EM-kisojen rankingissa tällä haavaa 30:n joukossa. Muut ovat Lassi Etelätalo, Topias Laine, Toni Keränen ja Taneli Juutinen.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Kuuselalla on tulosraja. Hän kokeilee Lahdessa, miten hyvin keho on toipunut leikkauksista. Kuuselan nilkka leikattiin syksyllä ja yläpään kiinnityksistään irronnut hauis vuodenvaihteessa.

– Käsi ei ole vielä ennallaan. Ei siihen satu, mutta se ei vielä toimi niin sähäkästi kuin ennen. Toki voi olla, että kisassa tilanne on toinen, Kuusela sanoo SUL:n tiedotteessa.

Kuuselan nilkan ja eritoten hauiksen kuntoutus söi harjoittelun kokonaisuutta, vaikka hän pystyi tekemään korvaavaa harjoittelua.

– On se vähän hidastanut treenitouhua ja varsinkin heittohommia, Kuusela sanoo.

Kuusela kertoo päässeensä aika pian matalatehoisen heittämisen pariin hauisoperaation jälkeen, mutta ei osaa arvioida, mikä nyt on kilpailukunto.

– 60–90 metriä. Siinä on se meikäläisen haarukka. On ollut sen verran hajontaa tuossa touhussa, Kuusela veisteli.

Lahden GP-kilpailu on keihään EM-kisavalintoja ajatellen erityisen mielenkiintoinen. Helanderin ja Kuuselan lisäksi Lahdessa heittävät hiljattain PM-kisoissa Malmössä ennätyksensä82,37 sivaltanut Teemu Narvi sekä tänä kesänä ennätyksensä 81,36 heittänyt Jami Kinnunen. Mukana ovat myös Japanissa kilpaillut Janne Läspä sekä Taneli Juutinen.

EM-kisojen tulosraja on 83 metriä. Perjantaina heittäjien tueksi pitäisi olla tarjolla sivumyötäinen tuuli.

– Jos huominen ei riitä EM-kisoihin, treenataan sitten olympialaisiin. Ajattelin laittaa kaiken yhden kortin varaan, Kuusela sanoo.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Suomen olympiatoivolta kutkuttava paljastus – ”Olen elämäni kunnossa”

Lue myös: Protesti siirsi Leo-Pekka Tähden finaalia

LUE MYÖS: Näkökulma: Juhannuksena kuollut Lämäri-elokuvan mies piinasi suomalaisia (KiekkoUutiset.fi)