Viron Käsipalloliitto on nimittänyt kolmivuotisella sopimuksella maan miesten maajoukkueen uudeksi luotsiksi Kaj Kekin.
62-vuotias Kekki on yksi Suomen kaikkien aikojen menestyneimmistä käsipallovalmentajista. Hänellä on yli 30 vuoden kokemus valmennuksesta sekä seurajoukkueissa että maajoukkueissa.
Kekki on ollut Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajana kahteen otteeseen (1993–1998 ja 2015–2019) ja vienyt Suomen nuorisomaajoukkueet EM-lopputurnauksiin. Seuratasolla Kekki on voittanut peräti 12 Suomen mestaruutta ja saavuttanut tuplan, eli sekä cupin että mestaruuden samalla kaudella viidessä eri seurassa.
Kekistä tulee ensimmäinen suomalainen päävalmentaja toisen maan käsipallomaajoukkueessa.
– Olin erittäin kiinnostunut, kun kuulin, että Viro etsii uutta päävalmentajaa. Viron käsipallon kehityspotentiaali kiehtoo minua, Kekki kommentoi Käsipalloliiton tiedotteessa.
Kaj Kekki on viimeiset kolme vuotta toiminut Suomen Käsipalloliiton huippu-urheiluvastaavana, toimialueenaan liiton huippu-urheilun johtaminen ja kehittäminen, valmennuksen kehitys, pelaajapolku ja pelaajakehitys, maajoukkuetoiminta sekä Käsipallo Akatemia.
– Palo valmentaa kyti koko ajan toimiessani Käsipalloliiton huippu-urheiluvastaavana. Vielä talvella vastasin kieltävästi tarjottuihin pesteihin ulkomailta, mutta mahdollisuus valmentaa maajoukkuetta muutti suunnitelmat kertaheitolla. Suuri kiitos Suomen Käsipalloliitolle luottamuksesta ja mahdollisuudesta työskennellä valmennuksen kehittämisen parissa.
Lähde: Käsipalloliitto