Seiväshyppääjä Elina Lampela voitti naisten kilpailun Täbyn seiväshyppygaalassa Ruotsissa ennätyksellään 463 perjantaina. Lampelan aiempi ennätys oli viime kesänä Turussa hypätty 456.

Vajaa viikko sitten Lahden Motonet GP:ssä Lampela meni 450. Nyt meni reilusti yli.

– Olen jo pidempään tiennyt, että minulla on ainekset noihin yli 460:n korkeuksiin. Nyt juoksu kulki hyvin, merkki oli kauempana kuin ikinä ja pääsin käyttämään isompaa seivästä kuin Lahdessa, Lampela sanoi SUL:n tiedotteessa.

Ennätyksellään Lampela nousi ohi Minna Alitalon (o.s. Nikkanen) Suomen kaikkien aikojen tilastossa toiseksi. Edellä on vain Suomen ennätyksen 485 omistava Wilma Murto.

Täbyssä hypättiin torille rakennetulla hyppypaikalla. Lampela meni ensimmäiset neljä korkeuttaan ensimmäisellään, 453 ylittyi toisella yrittämällä ja ennätyskorkeus 463 kolmannella. Kisan Lampela päätti yrityksiin Pariisin olympiarajakorkeudesta 473.

Lampelalle Täbyn kilpailu oli EM-kisojen kenraali. Hän on yksi Suomen neljästä naisseiväshyppääjästä, joka kilpailee 7.-12. kesäkuuta Rooman EM-kisoissa.

– Tämä nosti kivasti itseluottamusta. Tästä on hyvä lähteä EM-kisoihin, nyt kun seipäät ovat taas tutumpia ja pystyy EM-kisoissa paremmin miettimään, mikä korkeus hypätään milläkin seipäällä, Lampela sanoi.

Silja Andersson oli kilpailussa toinen ylitettyään kauden parhaansa 423. Yritykset omasta ennätyskorkeudesta 433 eivät tuoneet ylitystä.

Lähde: SUL:n tiedote

Lue myös: Nathalie Blomqvist juoksi hirmuajan – alkoi heti puhua seuraavasta SE-ajasta: ”Voin parantaa aika reilusti”

Lue myös: Yli 50 vuotta vanha Suomen ennätys murskaksi – haamuraja rikki

LUE MYÖS: Tätä ei TV-kuvissa nähty: Synkkä tieto suomalaisesta ampumahiihtäjistä (UrheiluAreena.fi)