Suomen viime vuosien menestynein naisnyrkkeilijä Mira Potkonen, 33, iski arvokkaan turnausvoiton viikonloppuna Ruotsin Boråsissa. Potkonen voitti Golden Girl -turnauksen 60-kiloisten painoluokan kahdella otteluvoitolla ja hänet valittiin koko turnauksen parhaaksi nyrkkeilijäksi.

Avausottelussaan Potkonen täräytti Saksan Tiffany Coussinsin kertaalleen luvunlaskulle ja voitti ottelun selvästi kaikin tuomariäänin. Loppuottelussa Potkonen joutui huomattavasti tiukemmalle, mutta onnistui kuitenkin nappaamaan yksimielisen pistevoiton Sveitsin EM-mitalisti Sandra Bruggerista.

– Avausottelussa kulki todella hyvin ja oli ilo olla kehässä. Loppuottelu oli vaikea, mutta voittoon kovasta vastustajasta täytyy olla tyytyväinen, tamperelainen.

– Seuraavaksi nousen kilpakehään jo puolentoista viikon kuluttua Norjassa. Siellä saan vastaani Italian, Norjan ja Ruotsin iskijät. Vuoden pääkisat ovat Euroopan ja maailmanmestaruuskilpailut. Niiden päivämäärät eivät vielä ole selvillä.

Kaksi hopeaa ja B-luokan kulta

Suomalaisnyrkkeilijöistä Mathilda Soukka (64 kg) ja Lotta Loikkanen (48 kg) sijoittuivat samassa turnauksessa hopealle. Soukka iski kaksi otteluvoittoa ja Loikkanen yhden. Molemmat hävisivät loppuottelunsa hajaäänituomioilla.

B-luokassa (alle 15 ottelun kokemuksen omaavat nyrkkeilijät) Aino Juvonen voitti 57-kiloisten painoluokan kahdella otteluvoitolla. Suomalaisista Julia Ussik, Sabreen Basim ja Nina Anttonen hävisivät avausottelunsa.

LUE MYÖS: Silja Kososen oli tehtävä raju ratkaisu – muuten ura olisi ollut ohi (UrheiluAreena.fi)