Mette Baas voitti Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Karlstadissa naisten 400 metriä komealla lyhyiden ratojen Suomen ennätyksellä 51,65. Tulos on Euroopan hallitilaston kärki ja maailmantilastossakin neljäs sekä rikkoo maaliskuisten MM-kilpailujen tulosrajan.
Myös edellinen SE 52,25 oli Baas nimissä. Nyt siitä lohkesi kerralla 0,60 sekuntia.
– Ihan hyvällä fiiliksellä läksin kilpailuun ja omaa ennätystä juoksemaan. Hyvä että tuossa alussa oli norjalaisjuoksija kirittämässä ja pääsin sitten ensimmäisenä tuohon toiselle kierrokselle, Baas sanoi SUL:n tiedotteessa.
Baas juoksi ensimmäisen 200 metrin kierroksen rennosti:
– Juoksu tuntui aika hyvältä. Minusta tuntui, että juoksin aika hiljaa, mutta vauhti olikin noin kovaa, Baas kertaili.
– Olen tiennyt, että pystyn alle 52 sekunnin juoksemaan tällä kaudella, mutta kyllä tuo aika silti jotenkin yllätti paljon. Nimenomaan se, että se meni näin reilusti alle 52 sekunnin.
Baas juoksi kauden ensimmäisessä kilpailussaan tammikuussa 52,57 ja nyt edessä on vielä yksi saman matkan startti Liettuassa Kaunasissa ennen SM-kilpailuja Espoon Kameleonten-hallissa.
– En usko, että juoksen nelosta enää Kaunasin jälkeen ennen Espoota. Sitten katsotaan niitä MM-halleja, jos sinne lähdetään.

































