Mainiosti onnistunut Teijo Kööpikkä saavutti luokan 57 miesten kuulantyönnössä pronssimitalin Koben MM-kilpailuista tuloksella 14,74. Hannu Kankaan valmentama Kööpikkä voitti Suomen joukkueelle jo neljännen mitalin.

– Teknisesti ihan hyvää tekemistä. Vire oli oikein hyvä. Eka muita lyhyempi työntö oli vielä haistelua tuomarilinjan suhteen ja kun siitä tuli valkoinen lippu, niin sen jälkeen oli kaikki pelissä, Kööpikkä kertoo Urheiluliiton tiedotteessa.

Maailmanmestaruuden voitti iranilainen maailmanennätyksen haltija Yasin Khosravi tuloksella 15,83 ja toiseksi sijoittui Brasisiian Thiago Paulino dos Santos, jonka tulos oli 15,08.

Kööpikkä avasi kansainvälisen uransa paraurheilijana vuosi sitten Pariisin MM-kilpailuissa, missä hän sijoittui kolmanneksi.Tänä vuonna Koben MM-kilpailuissa tuli jo toinen pronssimitali. Tämän vuoden tulos oli kuusi senttiä lyhyempi, kuin viime vuoden MM-kilpailuiden Suomen ennätystyöntö.

– Kyynärpää putsattiin syksyllä. Tänne tultiin sillä ajatuksella, ettei liikaa löysää harjoituskaudella ja valmistautumisjakso oli lyhyt.

– Nyt vaan hyvää treeniä. Uskon että Pekingin paralympialaisiin sen avulla tasoa voi nostaa ja silloin on pidempi valmistautumisaika lisäksi, olen optimistinen, Kööpikkä jatkaa.

Kööpikkä työnsi tasaisen sarjan, jonka kaikki kuusi työntöä olisivat oikeuttaneet pronssimitaliin. Hänen pisimmän ja toiseksi pisimmän työntönsä välinen ero oli vain yksi sentti.

– Uusi tekniikka toimii. Keskivartalo on kehittynyt ja saan sen ansiosta selkänojaa alemmas ja paremman kierron työnnön tueksi, Kööpikkä sanoi.

Lähde: Urheiluliiton tiedote

Lue myös:MM-kultaa Suomeen – uskomaton ura hakee vertaistaan

LUE MYÖS: Suomen mäkilegenda katosi täysin kuvasta – Janne Ahonen myönsi karun totuuden IL:lle (UrheiluAreena.fi)