Takkuinen harjoituskausi ei pilannut Veikka Loikaksen mahdollisuuksia onnistua yleisurheilun alle 20-vuotiaiden EM-kisoissa Tampereella. Loikas ylitti korkeushypyn EM-finaalissa ennätyksensä 213 ja oli kuudes.
– Tosi iso onnistuminen. Olen tosi ylpeä itsestäni, Loikas summaa tuntojaan Urheiluliiton tiedotteessa.
Loikas avasi kilpailun ylittämällä kaksi metriä toisellaan. Sen jälkeen 205, 210 ja ennätys 213 menivät ensimmäisellä. Kilpailun Loikas päätti yrityksiin korkeudesta 216.
– Kilpailun ensimmäinen hyppy oli epäonnistuminen. Siinä oli vähän kisapainetta. Toinen hyppy onnistui hyvin ja sen jälkeen lähti pallo rullaamaan ja kaikki hypyt onnistuivat tosi hyvin 213:een asti.
– 216:sta tuli yksi hyvä yritys, mutta sen jälkeen oli haastavaa. Se johtui varmaan siitä, että siinä 213:sta purkautui se, että tälle kaudelle oli tullut ennätys. Sitten se ei vaan enää mennyt.
Kuudes sija ja ennätys oli mainio onnistuminen sen jälkeen, kun pohkeeseen säteillyt selkäperäinen hermovamma esti kilpailemisen hallikaudella. Kesälläkin Loikaksella oli kisoja vain neljä ennen EM-kisoja.
– Talvikausi oli floppi, kun ei voinut kilpailla, ja sen jälkeen kesään suuntautuminen oli vähän hataraa, mutta pääsin sitten tekemään treeniä, Loikas kertailee.
– Kauden ensimmäinen kisa ei ollut mikään kovin hyvä, mutta sitten rupesi rytmi löytymään, tulin tänne ja onnistuin.
Loikas näkee, että onnistuminen EM-areenalla vaikean harjoituskauden jälkeen on jotakin, josta voi ammentaa jatkossakin.
– Se antaa luottamusta siihen, että urheilussa on vielä tekemistä ja tuo tosi paljon lisämotivaatiota.
































