
Hiihdon MM-kisoissa kisattiin lauantaina iltapäivällä miesten 20 kilometrin yhdistelmäkilpailu. Suomi ei pärjännyt alkuunkaan.
Niko Anttola oli perinteisen hiihto-osuuden jälkeen vielä parhaana suomalaisena 30 parhaan joukossa, mutta vapaan osuudella hänkin hyytyi lopulta vasta sijalle 37.
– Tämä oli huono kisa. Ei jäänyt paljoa kerrottavaa, Anttola totesi Ylen haastattelussa.
Muista suomalaisista Remi Lindholm oli 32:s ja Markus Vuorela 33:s. Arsi Ruuskanen ylitti maaliviivan 35:ntenä. Anttola ei osannut kertoa, miksi kaikki suomalaiset putosivat kyydistä jo perinteisen osuudella.
– En tiedä yhtään, miksi näin kävi, hän sanoi.
Markus Vuorela oli myös kisan jälkeen pettynyt.
– Lappu oli lattiassa. En vain saanut letkan perää kiinni, Vuorela harmitteli.