Santeri Kuusiniemi sijoittui kuudenneksi Belgiassa Liegessä keskiviikkona järjestetyissä kisoissa 110 metrin aidoissa.
Kuusiniemen aika oli 13,77. Lievässä vastatuulessa aidotun kisan voitti Mauritiuksen Mauritiuksen Jeremie Lararaudeuse ajalla 13,47.
– Oikea takareisi oli polven kohdalta sen tuntuinen, että se meinaa krampata. Piti miettiä uskaltaako juosta. Juoksin eikä tapahtunut mitään, mutta ehkä siitä jäi vähän piippuun, Kuusiniemi kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.
Kuusiniemen aitoma tämän vuoden kotimainen kärkiaika on 13,61. Hän uskoo pystyvänsä parempaan.
– Ehdottomasti onnistuneella juoksulla tuloksen pitäisi napsua 13,5:n puolelle tai pöljänä päivänä 13,4-alkuisiin tuloksiin. Näyttää, että tuo seitsemän askeleen kiihdytyksen onnistuminen ensimmäiselle aidalle määrittelee paljon, millainen aika tulee, Kuusiniemi sanoi.
Kuusiniemen kausi jatkuu seuraavaksi Tampereen GP:ssä ja sen jälkeen Espoon Kalevan kisoissa.
– Kalevan kisat on erittäin tärkeä kilpailu MM-kisoihin pääsyä ajatellen, Kuusiniemi tuumi.































