Sekanelinpelin SM-finaalin ensimmäisessä erässä pallon silmäänsä saanut Noora Virta toipuu tapahtumasta. Suoraan keskeytyksen jälkeen sairaalaan kuljetettu Noora kävi tiistaina vielä kontrollissa. Pallo teki Nooran sarveiskalvoon naarmun ja mykiöpussiin tuli repeämä, joka ei hoitavan lääkärin mukaan vaadi leikkausta. Ohjeistuksena hänellä oli välttää pari viikkoa fyysistä rasitusta. Töihinkin Noora pääsee palaamaan ensi viikolla.
Rio Teamin lääkärin Jyri Aallon mukaan on arvioitu, että sulkapallossa tulee Suomessa vuoden aikana n. 60 silmävammaa, jotka vaativat silmälääkärin arviota. Varsinkin nelinpelissä kun toinen pelaajista on verkolla ja tilanteet ovat todella nopeita, saattaa pallo osua helposti kasvoihin ja pahimmassa tapauksessa juuri silmään.
Noora Virran lisäksi myös Ville Lång sai tammikuun alussa pallon silmäänsä Korean kisoissa. Villen vamma ei kuitenkaan ollut yhtä paha kuin Nooran, pallo ei todennäköisesti osunut samalla tavalla suoraan silmään kuin Nooralla. Ville pystyikin jatkamaan ottelun loppuun.
Silmävammat vaativat lääkärihoitoa
Jos sulkapalloa pelatessa saa pallon silmäänsä ja näköön tulee heikkeämä tai kipu silmän alueelle, pitää peli heti keskeyttää. Lepo on tarpeen ja on syytä mennä silmälääkäripäivystykseen saman tien, joka tarkistaa silmän vamman.
Yleisimmät vammat sulkapallossa ovat sarveiskalvon ruhjevamma, silmän etukammion verenvuoto ja joissakin tapauksissa myös verkkokalvon alueen vammat. Silmän etukammioon saattaa tulla verenvuoto, joka Jyri Aallon mukaan voi lisääntyä, jos jatkaa pelaamista. Sarveiskalvon ruhjouma saattaa puolestaan tulehtua ja tulehtumisen hoito vaatii lääkitystä. Mikäli silmävammaa ei hoida välittömästi, saattaa silmään tulla pysyvämpi vaurio. Jos on saanut silmäänsä vastapalloon lyödyn pallon suoraan verkolta, on näkökyky aina isossa vaarassa.






























