Suomen Urheiluliiton (SUL) puheenjohtaja Sami Itani on jättänyt tehtävänsä henkilökohtaisten syiden vuoksi.

Itani joutui elokuussa sairauslomalle luottamustehtävistään ja päivätyöstään Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun työelämäprofessorina.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Olen äärimmäisen kiitollinen ja ylpeä viidestä vuodestani Urheiluliiton hallituksessa, joista neljä sain kunnian toimia puheenjohtajana. Todella surullisin mielin olen kuitenkin päättänyt jättää luottamustehtäväni Urheiluliitossa, myyntiyhtiössämme ja tukisäätiössämme, Itani toteaa SUL:n tiedotteessa.

– Odotan asteittaista paluuta työelämään, mutta sen aika ei ole vielä tiedossani, joten koen oikeaksi ja kaikkien kannalta vastuullisimmaksi päätökseksi jättää puheenjohtajuuteni.

SUL:n uuden puheenjohtajan valitsee SUL:n liittovaltuusto huhtikuussa. Siihen asti liiton puheenjohtajan tehtäviä hoitaa SUL:n liittovaltuuston puheenjohtajiston päätöksellä liiton varapuheenjohtaja Riikka Pakarinen, joka on sijaistanut Itania koko tämän sairausloman ajan.

– Valtavan suuri kiitos Samille hänen arvokkaasta työstään liiton puheenjohtajana. Yleisurheilu on vahvassa nousussa, kuten viime kesän upea arvokisamenestys kertoi. Samilla on ollut tässä osaltaan suuri rooli.Sillä tiellä haluamme jatkaa, Pakarinen sanoo SUL:n tiedotteessa.

Kuva: SUL/Hannu Jokela

Lue myös:NHL-seura teki ratkaisunsa – HIFK saamassa kovan luokan vahvistuksen Pohjois-Amerikasta

LUE MYÖS: Näkökulma: Jesse Puljujärvi Leijonien jokerikortti olympialaisissa? (KiekkoUutiset.fi)