Snooker halajaa olympialajiksi. Snookerin kattojärjestö WPBSA ja Kansainvälinen biljardilajien liitto WCBS esittävät yhteistyössä biljardilajeja Tokion 2020 kesäkisojen lajivalikoimaan.

Kansainvälinen olympiakomitea KOK päätti viime vuonna, että Tokio voi lisätä kisaohjelmaan vähintään yhden lajin KOK:n määrittelemien perinteisten olympialajien lisäksi. WPBSA ja WCBS ovat tällä viikolla jättäneet hakemuksen, jossa perustellaan biljardiurheilun olympiakelpoisuutta.

– Snooker on kasvanut viimeisinä vuosina ennennäkemättömällä tavalla, ja olemme jo jonkin aikaa uskoneet siihen, että meille pitäisi antaa mahdollisuus urheilun kansainvälisellä huippuareenalla. 2001 lajimme otettiin mukaan International World Gamesien ohjelmaan, ja se on säilynyt siellä edelleen. Uskomme, että biljardilajeilla on hyvä mahdollisuus päästä olympialaisiin Tokiossa 2020, WPBSA:npuheenjohtaja Jason Ferguson totesi worldsnooker.com -sivustolla.

– Pelkästään snookeria seuraa maailmanlaajuisesti lähes puoli miljardia ihmistä, ja sitä pelataan 90 maassa. Pool ja kara mukaanluettuina WCBS:llä on kisoja lähes 200 maassa, mikä tekee lajistamme yhden maailman laajimmin levinneistä urheilulajeista.

– Olympialaiset keräävät yhteen planeetan omistautuneimmat ja taitavimmat urheilijat. Harvat lajit pystyvät vastaamaan snookerissa vaadittavaan taidon ja keskittymisen yhdistelmään, pelaajat ovat äärirajoillaan. Olympialaiset ovat osa globaalia visiotamme, ja teemme kaikkemme sen eteen, että pelaajat pääsevät taistelemaan olympialaisista kultamitaleista. Aloitetaan vuonna 2020.

LUE MYÖS: Suomalainen yleisurheilija vaihtoi lajia – voitti kylmiltään heti kaikki (UrheiluAreena.fi)