Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa kisattiin sunnuntaina yleisurheilun Timanttiliigassa.

Miesten kiekonheittokilpailussa voitto lähti Sloveniaan. Kristjan Ceh päihitti sekä Daniel Ståhlin, että olympiamitalisti Matt Dennyn heittämällä hurjan voittotuloksen 69,73.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Tänään oli ihan hyvä suoritus kyllä, mutta tiedän heittäväni pidemmälle. Uskon, että voin vielä parantaa ennätystäni tällä kaudella. Nyt olen vain hieman väsynyt kaikista kilpailuista, mitä on ollut. Tällä hetkellä kaikki fokus on MM-kisoissa ja sinne on vielä aikaa, kertasi Ceh.

Ruotsin Ståhl heitti viimeisellä kierroksella kauden parhaansa 69,53 jääden 20 sentin päähän slovenialaisesta. Revanssin ruotsalainen saa tiistaina Turussa.

– Tänään oli tosi hauska kilpailu, tuntui kuin olisin tullut kotiin etenkin, kun asun Malmössä nykyisin. Yleisö oli hienosti tänään mukana ja me urheilijat vastasimme hienosti huutoon. Jatkan kautta tiistaina Turussa ja sitten muutama Timanttiliigan kisa ennen elokuussa pidettävää kisataukoa, kertasi Ståhl.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)