Turun Urheiluliiton nelinkertainen Suomen mestari Silja Kosonen linkosi Leppävaaran Kalevan kisoissa jo naisten moukarikarsinnan avauskierroksella 72,02. Karhulan Katajaisten niin ikään nelinkertainen mestari Krista Tervo sai tuloksen vasta viimeisellä yrityksellään, joka kantoi 64,52.

– Ihan hyvä. Keskiviikkona oli kova puntti ja jalat ovat vielä kankeat. Yleensä kolmas päivä on parempi ja odotan pitkiä heittoja finaaliin, Kosonen kommentoi Urheiluliiton tiedotteessa.

Tervon lähtökohdat karsintaan olivat huomattavasti haastavammat.

– Minulla oli vähän aikaa sitten selkäkramppi ja vähän aikaa ajattelin, pystynkö täällä ollenkaan kilpailemaan. Huomiselle on paremmat fiilikset ja voitto mielessä. Jotain lähelle 75 metriä se varmaan vaatii.

Esbo IF:n Sara Killinen ja Noormarkun Nopsan 18-vuotias Pinja Kärhä rikkoivat Kososen tavoin karsintarajan ensimmäisellä yrityksellään. Kahden viime vuoden hopeamitalisti Suvi Niiranen (o.s.) Koskinen Kauhajoen Karhusta tarvitsi kaksi heittoa, joista toinen oli karsinnan toiseksi pisin 67,83.

– Hyvin fiiliksin. Reenit on menny hyvin ja kunnossa on nainen. Tänään oli alkuun liian varovaista ja meni verkkoon. Toisen heiton otin jo rohkeemmin, Niiranen sanoi.

Tasoltaan erinomaisen kilpailun karsintarajaksi oli asetettu varsin korkea 62,00. Sen rikkoi viisi kilpailijaa. Finaaliin pääsi tuloksella 56,89, joka on sekin yksi kaikkien aikojen kovimmista finaalin rajatuloksista.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)