Lahden MM-hiihtojen torstain 2.3. kisapäivä saa arvokkaan alun, kun Lahden vuoden 1958 MM-kisojen kaksinkertainen mitalisti, olympiavoittaja Siiri ”Äitee” Rantanen, 92, saapuu hiihtämään kisa-areenalle. Rantanen hiihtää stadionin ympäri juuri ennen naisten 4×5 kilometrin viestin alkua.

Siiri Rantanen saavutti urallaan kahdeksan arvokisamitalia, joista viisi viestistä. Parhaiten muistetaan Cortinan vuoden 1956 olympiavoitto, jonka Rantanen saavutti yhdessä Sirkka Polkusen ja Mirja Hietamiehen kanssa. Lahden vuoden 1958 MM-kisoissa Rantanen saavutti pronssia 10 kilometrillä ja hopeaa 3×5 kilometrin hiihdossa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Idean Rantasen hiihtämisestä seitsemänsissä Lahden MM-kisoissa keksi Lahden Punapaitojen jäsen Aarre Pekkola.

– Totesin, että sopiihan se, jos olen siinä kunnossa. Hiihtokilometrejä ei ole tältä talvelta kuin 15, mutta joka päivä teen noin tunnin kävelylenkin, kertoo Rantanen Lahden MM-kisojen tiedotteessa.

– Meille on suuri kunnia saada ”Äitee” avaamaan suomalaisittain jännittävä naisten viestipäivä. Hetkestä tulee varmasti ikimuistoinen ja koskettava, toteaa tapahtumajohtaja Jesse Kiuru.

Rantanen hiihti Järvisen suksilla koko uransa – ja hiihtää edelleen. Tämänvuotisissa kisoissa jalkaan laitetaan sukset, jotka on saatu vuoden 1989 Lahden MM-kisojen kultamitalistilta Harri Kirvesniemeltä.

Rantanen on Lahden MM-kisojen latulähettiläs, jolle luovutettiin kisa-avain hänen 90-vuotissyntymäpäivillään joulukuussa 2014. Rantanen on kutsuttu paikan päälle MM-kisoihin jokaisena kisapäivänä.

Tähtien torstaina 2.3. hiihdettävästä naisten viestistä Rantanen odottaa suomalaismenestystä.

– Viestissä tärkeintä on, että on tasaväkinen porukka. Kyllä Suomi mitalin ottaa, uskoo Rantanen.

Lähde: Lahden MM-tiedote.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)