Senni Salmisen urakka Tokion MM-kisoissa päättyi pettymykseen tien noustua pystyyn kolmiloikan karsinnoissa. Salminen, 29, halusi kertoa siinä samalla kuitenkin myös ilouutisen.

– Meille tulee kumppanin kanssa vuoden alussa perheenlisäystä. Alan keskittyä siihen. Olen siitä hyvin onnellinen. Mietitään vähemmän urheilua.

Salmisen tulokseksi karsinnassa jäi 13,77. Ensimmäinen ja kolmas hyppy olivat yliastuttuja. Hypyt noudattivat pitkälti koko kauden kaavaa.

– Odotin kyllä itseltäni enemmän. Näin nyt tällä kertaa, Salminen kommentoi Yle Urheilulle.

LUE MYÖS: Vilttimiesten tyly neuvo JYPille – ”Älkää jumalauta Ryan Laschia ottako” (Atleetti.fi)