Lentopallon Mestaruusliigan Savo Volley on hankkinut 1+1 -vuotisella sopimuksella kakkospassariksi Arttu Lehtimäen. 29-vuotias 185 senttiä pitkä VaLePan kasvatti on edustanut urallaan myös Lempäälän Kisaa, Rantaperkiön Iskua sekä Karelian Hurmosta.
Viime vuonna Lempo Volleyssa pelannut Lehtimäki on savolaisille tuttu mies, sillä hän oli mukana Savo Volleyssa kaudella 2023-24 silloinkin passarin roolissa.
Meriittilistaan tuli tuolta kaudelta Suomen cupin voitto, joka oli passarille neljäs. Kolme aiempaa Suomen cupin voittoa olivat tulleet VaLePasta.
Kuuteen pääsarjakauteen mahtuu myös kolme Suomen mestaruutta niin ikään VaLePan riveissä.
– Savosta tuli hieman jopa yllättäen yhteydenotto ja päätin tarttua tilaisuuteen, koska seurassa tehdään asioita oikein ja joukkueessa vaikuttaa olevan hyvä pöhinä. Opiskelen pelaamisen ohella fysioterapeutiksi Joensuussa, joten Kuopio vaikutti sijainnillaan myös päätökseen, perustelee Lehtimäki valintaansa.
Lähde: Mestaruusliigan tiedote































