Satu Liukkonen hyppäsi tammalla Qui Vivra Verra kolmanneksi Sopotin GP-esteillä sunnuntaina. Uusintaan 160-tasolla lähti kaikkiaan 14 ratsukkoa, joten kilpailusta muodostui erittäin tiukka.

Liukkonen teki puhtaan suorituksen kymmenvuotiaalla ratsullaan myös uusinnassa jääden Itävallan Christian Friesistä ratsulla Lanco kolme sekuntia. Toiseksi ratsasti Viron Tiit Kivisilt Torrerolla sekunnin erolla Liukkoseen. Anna-Julia Kontio sijoittui luokassa 11:nneksi Escapella tehden puhtaan perusradan, mutta saaden kaksi puomia alas uusinnassa.

– Tuntui ihan superhyvälle, kaikki vain sujui. Rata oli aika iso ja siinä oli paljon tekemistä, mutta se oli kiva ratsastaa. Uusinnassa yritin pitää tasaisin tempon ja käyttää hyväksi hevosen omaa isoa laukkaa nopean ajan tekemiseenSe on tosi herkkä hevonen, jolla on myös paljon kapasiteettia, koskaan ei tule tunne että esteet olisivat sille liian isoja, Liukkonen kertoo.

Liukkosen antaa kiitosta onnistumisesta uudelle elämänkumppanilleen Sebastian Nummiselle.

– Sebbe auttoi minua todella paljon kisoissa. Hänellä on paljon kokemusta ja hyviä vinkkejä. Hän kertoi minulle ennen uusintaa mitä teen ja kaikki meni hyvin.

Numminen on muuttanut Liukkosen luo Etelä-Ruotsiin. Jatkossa pariskunta pitää yhdessä 26 hevosen kilpa- ja valmennustallia Gualövissä Skånessa.

Liukkonen, Numminen ja Kontio jatkavat kisakierrostaan Drammeniin, Norjaan, missä hypätään seuraava Nations Cup ensi viikonvaihteessa. Drammenissa tiimiin liittyy Ville Kulkas korvaten Jessica Timgrenin, joka oli mukana Sopotissa, missä Suomen tiimi oli perjantaina kuudes yhdentoista maan joukossa.

Esteratsastustuloksia CSIO3* Sopot, Puola 12.6.
GP, 160 cm, perusrata ja uusinta, lähti 51, sijoittui 13.
1) Christian Fries – Lanco AUT 0-0/40,61
2) Tiit Kivisild – Torrero EST 0-0/42,70
3) Satu Liukkonen – Qui Vivra Verra FIN 0-0/43,62
…11) Anna-Julia Kontio – Eafons Escape FIN 0-8/43,45
…36) Jessica Timgren – Corella, FIN 8-83,52
… Sebastian Numminen – Calandro 2, FIN kesk.

LUE MYÖS: Vankilasta vapautunut ex-kiekkoilija avautui uudesta elämästään – toimii nyt Kittilässä kiinteistönhoitajana (UrheiluAreena.fi)