Sari Multala ja Tuula Tenkanen päättävät MM-regattansa huomenna Saksan Boltenhagenissa. Laser radialin mitalit jaetaan kahden tavallisen finaalilähdön päätteeksi. Multala on pysynyt neljän parhaan joukossa koko kilpailun ajan. Hän purjehti tänään sijat 13 ja neljä, ja on nyt kokonaistilanteessa neljäntenä.

– Minulla oli mahdollisuudet kahteen todella hyvään lähtöön, mutta otin ensimmäisessä turhan keltaisen lipun ja tein lisäksi hölmön virheen ennen maalilinjaa. Se maksoi kolme tärkeää pistettä, Multala kertoi.

– Tilanne on todella tiukka ennen viimeistä päivää. Kaikki sijat kullasta lähtien ovat vielä mahdollisia. Huominen ratkaisee siis kaiken.

Kilpailua johtaa Kiinan Lijia Xu (30 pistettä), toisena on Liettuan Gintare Scheidt (37) ja kolmantena Iso-Britannian Alison Young (38). Multalalla on 42 pistettä.

– Oli Sarin sijoitus MM-kisoissa ensimmäinen, toinen tai kolmas, hän on osoittanut taistelevansa mitaleista myös olympialaisissa. Kaikista vastoinkäymisistä huolimatta hän osaa keskittyä juuri kyseiseen hetkeen ja purjehtia kovahermoisesti, valmennuspäällikkö Esko Rechardt kiitteli.

Tenkanen purjehti tänään sijat 29 ja 28. Hän on nyt sijalla 13.

LUE MYÖS: Suomalaisaiturin tulostaso romahti – nainen rikkoi nyt hiljaisuuden (UrheiluAreena.fi)