Naisten keihäskarsinnassa Sanni Utriainen joutui jälleen pettymään. Hänen paras heittonsa kantoi vaatimattomasti 53,42. Tällä tuloksella hän oli karsintojen 31:s ja karsiutui loppukilpailusta.

– Ekassa heitossa tuli kaksi ylimääräistä askelta vauhdissa, ja se vei lähelle viivaa. Yleensä minulla on ristiaskelia kuusi, nyt niitä tuli kahdeksan. Palasin heitossa vanhaan tyyliin, joka minulla oli vuosia sitten. Ekan epäonnistuneen heiton jälkeen sellainen negatiivisuus pääsi tulemaan takaraivosta ja pilaamaan hyvän latauksen, jota olen yrittänyt kehittää ja rakentaa, Utriainen analysoi.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

– Nuo ylimääräiset kaksi askelta ovat tulleet treeneissäkin, mutta ajateltiin, että kun tulee kisatilanne, eikä tarvitse tarpoa niin paljon, heitto tulisi automaattisesti kuudella askeleella. Ihan ihme hukassa tyttö on, kun menee stadionilla. En tiedä millä se kirouksen saisi pois, alakuloinen nokialainen päivitteli.

Utriainen epäonnistui karsinnassa myös Lontoon 2012 olympialaisissa sekä Pekingin 2015 MM-kisoissa.

LUE MYÖS: Näkökulma: Jukka Jalonen pääsee yrittämään julmaa temppua (KiekkoUutiset.fi)