SM-uintien neljännen illan parhaasta tuloksesta vastasi aamujakson tapaan Oulun Uinnin Sami Aaltomaa. Hän ui 50 metrin rintauinnin välierävoittoon ajalla 27,82, mikä uupui tasan kymmenyksen aamun alkuerissä syntyneestä tuloksesta. Aaltomaa nähdään vielä sunnuntai-iltana matkan SM-finaalissa.
Tessa Nurminen jäi myös hieman aamun alkuerävauhdistaan 50 metrin vapaassa. Hän oli kuitenkin välierien nopein ajalla 25,62, kun aamulla uinti kulki reilut kaksi kymmenystä kovempaa. Nurmisella on vielä yksi startti edessään tällä matkalla, sunnuntai-illan finaali.
Jenna Laukkanen voitti naisten satasen rintauintimestaruuden. Perjantainen välierien SE-aika ei kuitenkaan parantunut, kun Laukkasen kello pysähtyi aikaan 1.08,84.
Vammaisuimari Leo Lähteenmäki starttasi lauantaina päämatkallaan 50 metrin vapaassa. EM- ja MM-mitalisti jäi hieman omasta ennätyksestään ajalla 26,36 ollen kuitenkin suvereeni Suomen mestari.
Perjantaina 50 metrin perhosen nuorten Suomen ennätyksen uinut Riihimäen Uimaseuran Niko Mäkelä nappasi tyylikkäästi mestaruuden lauantai-illan finaalissa. Mäkelä ui liki samanlaisen uinnin kuin välierissäkin, kolme sadasosaa hitaampi aika 24,59 tuotti nyt ensimmäisen aikuisten mestaruuden.
– Erittäin hyvältä tuntuu, etukäteen tavoitteena oli mitali, ja välierän jälkeen uskalsin jo toivoa kultaakin. Tiesin myös, että nuorten SE oli mahdollinen ja senkin sain eilen, tosi hienoa rikkoa tuo vanha ennätys, Mäkelä kertoi.
Mäkelä edustaa Suomea juhannuksen jälkeisellä viikolla European Games -kisoissa Bakussa. Hänellä on mahdollisuus nuorten EM-mitaleille.
































