
Maailman parhaat seurajoukkueet iskevät yhteen tällä viikolla Tampere Areenalla salibandyn Champions Cupissa. Suomea turnauksessa edustavat SPV ja Classic miehissä sekä Classic ja SB-Pro naisissa.
Salibandyn Champions Cupin ja sen edeltäjän Euroopan Cupin lopputurnaus on päättynyt viidesti suomalaisjuhliin. SSV kahdesti ja HIFK kerran ovat kyenneet voittoon miesten sarjassa. Naisissa ovat pokaalin nostaneet suorille käsille Classicin ja Tapanilan Erä III:n kapteenit.
Miehissä unelma toteutui ensi kertaa kaudella 2000 – 2001 Göteborgissa kun HIFK kaatoi finaalissa Ruotsin Haningen 2-0 Jani Pyykön pidettyä maalinsa puhtaana.
Yhdeksän vuotta myöhemmin nähtiin Tanskan Fredrikshavnissa suomalaisfinaali. Santtu Manner laukoi uskomattomat kuusi maalia kun SSV nousi Tapanilan Erää vastaan kolmen maalin tappioasemasta rinnalle ja voitti jatkoajalla 6-5.
Kaudella 2011- 2012 SSV:stä tuli ensimmäinen suomalaisjoukkue, joka on kruunattu salibandyn parhaaksi seurajoukkueeksi kahdesti. Se kaatoi Tshekin Mlada Boleslavissa pelatussa finaalissa isäntämaan Tatran Stresovicen 4-3.
Ensimmäinen suomalainen Euroopan Cupin voittaja saatiin kuitenkin naisissa: Tapanilan Erä onnistui kaudella 1999 – 2000 lyödessään loppuottelussa Sveitsissä Rychenberg Winterthurin 5-1.
Kaudella 2003 – 2004 juhli tämän viikon emäntä Classic. Saksassa pelattu lopputurnaus päättyi tamperelaisten 6-3-voittoon Ruotsin Södertäljestä.
Kaikki Champions Cupin 18 ottelua ovat katsottavissa Kansainvälisen Salibandyliiton (IFF) Youtube-kanavalla. Yle Urheilu näyttää otteluja Yle Areenassa, TV2 seuraa erikoislähetyksissä turnauksen huipennusta välierävaiheesta eteenpäin.
Otteluohjelma:
Ke 2.10.
Klo 10.00 Herbadent SMJ Praha 11 – Rönnby IBK (naiset)
Klo 13.00 UHC Alligator Malans – SK Lielvarde (miehet)
Klo 15.30 SC Classic – Piranha Chur (naiset)
Klo 18.30 IBF Falun – SC Classic (miehet)
To 3.10.
Klo 10.00 1. SC WOOW Vitkovice – IBF Falun (miehet)
Klo 13.00 SB-Pro – Herbadent SJM Praha 11 (naiset)
Klo 17.30 Sveiva IBK – SC Classic (naiset)
Klo 20.15 SPV – UHC Alligator Malans (miehet)
Pe 4.10.
Klo 10.00 Piranha Chur – Sveiva IBK (naiset)
Klo 13.00 Rönnby IBK – SB-Pro (naiset)
Klo 18.00 SC Classic – 1. SC WOOW Vitkovice (miehet)
Klo 20.45 SK Lielvarde – SPV (miehet)
La 5.10.
Klo 10.00 Naisten välierä A1 – B2
Klo 13.00 Naisten välierä B1 – A2
Klo 16.00 Miesten välierä A1 – B2
Klo 19.00 Miesten välierä B1 – A2
Jos Classic selviytyy miesten välieriin, se pelaa klo 16.30 alkavassa ottelussa.
Su 6.10.
Klo 13.00 Naisten loppuottelu
Klo 16.15 Miesten loppuottelu