The World Games -tapahtumassa Kiinan Chengdussa tehtiin aamulla 8.30 Suomen aikaa salibandyhistoriaa, kun Suomi ja Kiina kohtasivat ensi kertaa lajin maaottelussa. Samalla syntyi myös uusi ennätys, sillä lopputulos 42-0 on Suomen miesten kaikkien aikojen suurin voitto.
Aiempi ennätysvoitto oli nähty vuonna 2014 Suomen kaataessa Ukrainan 38-0. Tämän aamun tulosta korostaa, että peliaika The World Gamesissa on normaalin 3 x 20 minuutin asemesta vain 3 x 15 minuuttia.
Pelin juoni tuli selväksi jo avauserässä, jonka Suomi vei 10-0. Toisen erän Suomi vei 10-0, ja kolmannessa vauhti kiihtyi entisestään Kiinan verkon räpsähtäessä vielä 18 kertaa.
Epätavallisia lukemia syntyi myös pelaajien pistesarakkeisiin, kun Juuso Aholalle merkittiin tehot 6+5, Joona Rantalalle 5+6, Luukas Hyväriselle 5+5 ja Waltteri Vesteriselle 3+7. Kaikki Suomen kenttäpelaajat onnistuivat maalinteossa, ja ensimmäisen miesten maaottelunsa pelannut Juho Repo laukoi saman tien hattutempun kuorrutettuna yhdellä maalisyötöllä.
Suomen miesten turnaus jatkuu perjantaiaamuna Kanadan kohtaamisella.
The World Games, miehet
Kiina–Suomi 0-42 (0-10, 0-14, 0-18)
1. erä: 2.26 Waltteri Vesterinen (Joona Rantala) 0-1, 329 Alpo Laitila (Miska Mäkinen) 0-2, 3.57 Vesterinen (Rantala) 0-3, 5.03 Laitila (Otto Lehkosuo) 0-4, 5.29 Rantala (Luukas Hyvärinen) 0-5, 6.24 Eemeli Salin (Lehkosuo) 0-6, 9.30 Eemeli Akola (Rantala) 0-7, 9.49 Mäkinen (Laitila) 0-8, 11.18 Oskari Heikkilä (Mäkinen) 0-9, 14.21 Hyvärinen (Rantala) 0-10.
2. erä: 15.40 Salin (Mäkinen) 0-11, 16.19 Sami Johansson (Mäkinen) 0-12, 17.00 Johansson (Heikkilä) 0-13, 17.26 Akola (Rantala) 0-14, 18.07 Salin (Heikkilä) 0-15, 18.53 Hyvärinen (Juuso Ahola) 0-16, 19.51 Laitila (Heikkilä) 0-17, 21.41 Rantala (Vesterinen) 0-18, 23.03 Ahola (Vesterinen) 0-19, 23.19 Rantala (Ahola) 0-20, 24.56 Hyvärinen (Ahola) 0-21, 26.37 Ahola (Hyvärinen) 0-22, 27.02Rantala (Vesterinen) 0-23, 27.40 Johansson (Heikkilä) 0-24.
3. erä: 30.48 Laitila (Johansson) 0-25, 31.06 Repo (Ahola) 0-26, 31.39 Hyvärinen (Vesterinen) 0-27, 31.54 Laitila (Lehkosuo) 0-28, 35.27 Ahola (Hyvärinen) 0-29, 36.00 Laitila (Johansson) 0-30, 36.31 Ahola (Hyvärinen) 0-31, 38.01 Vesterinen (Hyvärinen) 0-32, 38.48 Ahola (Repo) 0-33, 39.08 Mäkinen (Laitila) 0-34, 40.43 Rantala (Vesterinen) 0-35, 41.25 Lehkosuo (Heikkilä) 0-36, 41.34 Ahola (Rantala) 0-37, 42.21 Hyvärinen (Ahola) 0-38, 43.25 Johansson (Heikkilä) 0-39, 43.44 Repo (Vesterinen) 0-40, 44.16 Repo (Vesterinen) 0-41, 44.41 Laitila (Lehkosuo) 0-42,
Torjunnat:
Qihang Ju Kiina 9+(0)+10=19 ja Yintong Li Kiina (0)+6+(0)=6 (vaihdot 15.00 ja 30.00)
Markus Laakso Suomi 1+1+2=4.
Jäähyt: Kiina 0 min, Suomi 0 min.
Lähde: Salibandyliiton tiedote
































